Olli Koskelan kertomaa Suomen sisällissodasta vuonna 1918

Isoisäni, Olli Koskela syntyi vuonna 1895. Hän liittyi vapaaehtoisena valkoisiin vuonna 1918, joukko-osastoon, josta muodostettiin Oulun I vapaaehtoinen rintamakomennuskunta. Komennuskunnan päällikkö oli Tor Ekman, ammatiltaan hammaslääkäri, jalkaväkiosaston - johon "Pappa" kuului - päällikkö oli jääkäri Jussi Väisänen, komennuskunnan kenttäpappi oli kirkkoherra Arvi Järventaus. Komennuskuntaan kuului enimmillään 300 miestä, heistä kaatui 10 miestä ja 38 haavoittui.

Kasetti "Olli Koskelan kertomaa v. 1918 tapahtumista" on äänitetty jouluna 1974. Keskustelu käydään Oulussa, äänistä päätellen kahvipöydän ääressä. Paikalla Olli "Pappa" Koskelan lisäksi Hildur, "Mamma" Koskela, Reijo Luontio ja Kyllikki Luontio os. Koskela. Äänitys oli tietoisesti tehty ja siitä kopioitiin Koskelan sisaruksille kopiot, joista yhdestä tämä on puhtaaksikirjoitus (1995).

[- -]

- Sehän se oli niin kun ne oli niin kauan sotaväessä, kolome vuotta. Niin ne oli niin harjaanneet siihen kaikkeen, siihen temppujen tekkoon. Se oli komian näköstä kun ne marssi tässä Oulun kavuilla ja laulovat ja se oli aivan niin kuin nykyjään näkkee televisiossa niitä Moskovan. . .
- (Mamma) juhulia - juhulia, niitä armeijan. . .
- (Reijo) Vapun päivän marsseja.
- Niin, kavuilla marssivat ja laulovat. Nehän tuola... nehän sielä Oritkarissa kulukivat tuossa kaivamassa juoksuhautoja, sieltä kun ne aina tulivat niin -
- (Reijo) Mikä vuosi se oli?
- Se oli, tuota, kuustoista. Minä oli silloin tuolla kansanopistossa tuolla Limingassa. Ja siellähän niitä oli kanssa niin, eiköhän niitä lie ollut satoja miehiä siellä. Siellä oli yksi talo aivan kasarmi, sitä vasten katottu, venäläisten kasarmi.
- (Reijo) Minkä takia ne kaivo niitä juoksuhautoja Oritkarriin? Eihän siellä ole kuin meri vastassa?
- Noo, kun ne tuota, pelekäsivät että saksalaiset . . .
- (Mamma) Maihin nousee. . .
- Nousee maihin täällä ja tästä kautta hyökkäävät tuonne... Pietariin. Sitä vartenhan ne oli täällä.
- (Reijo) Joo, joo.
- Tämä Pohojanlahden rannikko aivan, joka kylässä ja kaupungissa oli sotaväkiä.
- (Reijo) Niillä oli komiat univormut?
- Tä?
- (Reijo) Että komiat univormut oli niillä venäläisillä?
- No ei, semmoset harmajat ne oli. Ne oli Limingassakin niin, kun sielä oli noita iltamia ja seuraintalolla niin, ne oli hyvin kovia tanssimaan ne venäläiset. Niitä oli siellä kymmeniä sotilaita. Ne tanssivat siellä niin kuin ainakin.
- (Kyllikki) Oliko niillä tuuria?
- Ooli, kyllä ne tuota...
- (Kyllikki) Tytöt tykkää
- (Reijo) Tytöt tykkää semmosesta jotka tanssii kovasti.
- Joo, ja sitte, sitte kun univormu päällä, niin. Sehän, tuota naisesta mieluinen semmonen univormu.
- (Kyllikki) Niin, ja kiiltävät saappaat jalassa.
- Joo.
- (Kyllikki) Ja kokardi lakissa.
- Tä?
- (Kyllikki) Kokardi lakissa.
- Joo.
- (Kyllikki) No, sitte niitä lähettiin viemään sinne rajalle päin?
- No niitähän sillon kun se alako se vappaussota sillon, niin, niitä siinä tammikuun alussa, niin, ne täällä Limingassa, ja Limingan suojeluskunta vangihti ne Limingassa olevat venäläiset. Hevosilla sitte vietiin. Liminkalaiset vei ja paavolalaiset lähti tuonne, tuonne Ranttilaan, ja Ranttilasta vei Pulukkilaan ja sitte...
- (Mamma) Eikö niitä rautateille viety?
- Ei, ne vietiin siitä maantietä. Ja sitten Pulukkilasta vietiin Piippolaan ja siitä lähti taas eri hevoset ja veivät tuonne Pyhännälle...
- (Kyllikki) Kohti itärajjaa.
- Siitä sinne sitte rajjaa kohti. Ja rajalle kun pääsivät, niin sitte hulijautettiin rajan yli.
- (Kyllikki) Että sinne menkää.
- (Reijo) Jäikö niiltä aseistus tänne sitten?
- Aseet... eihän niillä asseita...
- (Reijo) Ne riisuttiin asseista?
- Ne riisuttiin asseista. Ja suojeluskunta sai sitte asseita niiltä. - (Kyllikki) Niin, että se oli toisin sanoen, että suojeluskunta kyyditsi niitä sinne rajalle?
- Joo.
- (Reijo) No, saiko ne kyytipalakkaa mittään nämä talot jotka vei.
- Ei, sitä tahottukkaan.
- (Kyllikki) Se oli kova into päällä vaan.
- Se oli silloin vapaaehtosta kaikki.. . ei sitä maksu tahottu mistään semmosesta.
- (Reijo) Se oli sitä Suomen vapauttamista. Kaikki oli mukana siinä.
- Siitähän se alako sitte ja...
- (Reijo) Tämä oli tuota seittemäntoista vai kaheksantoistako se oli?
- Se oli kaheksantoista tammikuussa.
- (Kyllikki) Se oli Suomi jo itsenäinen sillon?
- No, se oli itsenäinen, vaan sitte kun ne nämä vasem..., punaset niin nousi kapinaan.
- (Reijo) No, mites tuota, jouvutko sinä sitten niihin hommiin mukkaan?
- No, tuota sehän oli sitte Oulun taistelu, kun oli sillon kynttilänpäivänä, monesko päivä se on helemikuuta, ensimmäinen tai toinen päivä...
- (Reijo) Kaheksantoista?
- Kaheksantoista. Niin me sitten sieltä lähettiin tuota, se oli sunnuntaina tai lauantaina se taistelu. Me lähettiin sieltä hevosilla sitte lauantaina tulemaan.
- (Mamma) Piippolaan
- Piippolaan ja Pulukkilaan, tänne Ouluun. Ne soitti sinne, että tulla tänne, täällä on taistelu. Liminkaan tultiin hevosilla ja sitten tuota siitä sitten osa pääsi vain tänne Ouluun sillon illalla, lauantai-iltana
- (Mamma) Junallako?
- Junalla, sieltä Limingan asemalta. Tuommosilla härkävaunuilla. Ja sitte meitä osa, minäkin jäin siihen Liminkaan, osa jäi sinne ja me sitte tultiin vahtiin tähän, siinä ku on siinä ojanvarrella se, mikä siinä on tuo, se oli semmonen pumppuasema, josta veturit otti vettä. Ja silta oli sitten sen Temmes-joen yli. Minä jäin sillalle vahtiin ja sitten me aamulla päästiin tänne Ouluun, vaan ne oli jo taistelut loppuneet täällä.
- (Reijo) Siis oliko se punasten ja valakosten välillä se...
- Punasten ja valakosten.
- (Reijo) ...taistelu, niin ne venäläiset oli jo tähän mennessä viety kaikki pois.
- (Mamma) Oli...
- Oli ne oli punaset jo vankina sillon jo tuolla Raatissa ja kasarmeilla. Venäläiset oli vankina kasarmeilla.
- (Kyllikki) Niin loput venäläiset mitä ei kyytitty?
- Niin. Ei niitä täältä Oulusta kyytittykkään. Niitä kun oli täällä tuhansia miehiä, ei niitä...
- (Kyllikki) Ei niitä hevoskyytillä ois saattanut kyytitäkkään.
- Ei mitenkään.
- (Kyllikki) No minkälainen teillä oli aseistus ja suojeluskuntapuku?
- No ei meillä ollut kun sarkavaatteet ja siviilivaatteet.
- (Kyllikki) Valakonen käsinauha?
- Joo.
- (Reijo) Mistä te saitte pyssyt?
- No olihan niitä jo Piippolassa pyssyjä, vaan ei ne tuota, kun minä en muista, että otettiinko niitä sieltä matkaan... kivvääreitä täältähän niitä sitten saatiin kun nehän venäläisiltä sai kymmeniä tuhansia kivvääreitä.
- (Reijo) Joo, ja panosvarastot?
- Niin ja täällä sitten jaettiin heti.
- (Kyllikki) No,oliko teijät jaettu semmosiin osastoihin ja johtajat...
- No täällä Oulussa sitten me tuota Marttilan Yrjön kanssa liitymmä tuota krenatööreihin. Se oli semmonen palakkaväki... 350 markkaa kuussa palakkaa. Vaan ne sitten tuota perusti tämän Oulun ensimmäisen vappaaehtosen rintamakomennuskunnan, niin tuota, me sitten Yrjön kanssa liitymmä siihen. Sanomma ittemme irti siitä krenatööreistä. Ja sitten tuota, ne eteläpohojalaiset lähti, tuota kun tämä Oulu meni seleväksi niin tuota ne lähti Kemmiin junalla. Ja meijät Yrjön kanssa pantiin sitte veturiin vahiksi. Ja meijän piti joka sillalla käyvä kattomassa, tarkastamassa se silta, että onko se ehyt ja onko siellä mittään panoksia ja semmosia. Ja sitten ajettiin yli aina. Kaikki sillat sillä lailla piti tutkia. Aamuun mennessä sitte oltiin Kemissä. Vaan ei siellä kait taistelua tullu. Ne oli pötkiny pakkoon sieltä ja...
- (Mamma) Punikit...
- Niin ja siellä sitte joku, jonkun aikaa oltiin ja lähettiin Ouluun takasin. Siellä oli sitten rautatievaunuja, kun ne oli nämä Kemin punaset tuonne Rovaniemelle yrittänyt semmosilla henkilörautatievaunuilla. Ja ne oli sitte Tervolassa yllättänneet nuo suojeluskuntalaiset ne. Ne oli ammuttu, ne oli aivan seulana ne vaunut, kun ne oli suojeluskuntalaiset ampunu ne siihen ja ne oli aivan veressä ne vaunut, ne oli, niitä oli siihen tietenki palijo kuoli. Tietäähän sen kun tuota aavistamata ammutaan ja ne oli vaunusa niin, käypihän siinä vängällä.
- (Kyllikki) Niin, ja eivätkä arvanneet suojautua ne...
- (Reijo) Joutu niinku väijytykseen.
- Niin ne oli punasia siinä vaunuissa ja suojeluskuntalaiset oli siinä vahissa. Yllättivät. Ja siihen niillä se Rovaniemeen meno jäi. Lähtivät takasin tulleen niinkö käpälistä lähti. Sittenhän ne joutu kaikki Kemissä vangiksi. No sitten me tultiin Ouluun sieltä ja Yhteislyseolla kai sitä oltiin sitte. Pari viikkoa sitä niinkö harjoteltiin ja sitte muistaakseni kaheskymmesviijes päivä, päivä tuota lähettiin. . .
- (Mamma) Oliko se helemikuuta?
- Helemikuuta... rintamalle. Ja se oli yhtä juhulaa ja mahottomasti ruokaa joka asemalla. Oli juustoa, makkarata, maitoa ja voeleipää ja syötiin niin, että tahto maha revetä.
- (Reijo) Se oli siviilit toi, piti huollosta...
- Ne oli suojeluskuntalaiset siellä ja nuo lotat niin järjestäneet tarjoilun ja muonituksen ja Oulaisten asemalla oli isä ja Pirkkonenki tulleet. . .
- (Mamma) Kattomaan.
- Joo. Ne oli siellä.
- (Kyllikki) Kuka se Pirkkone oli?
- (Mamma) Se oli [yskintää ei saa selvää].
- No sitten sitä ajettiin tuonne Kristiinankaupunkiin ja siitä sitten lähettiin hevosella menneen.
- (Kyllikki) Etelään päinkö?
- Niin. Yötä myöten. Ja tuota sitä mentiin sinne Ahlaisiin, se oli Pirttijärvi-niminen kylä jossa laskeuuttiin pois ja niitä tuli jo siinä vastaan tuota semmosia ruumiskuletuksia, oli reessä ruumiita. Ne oli jäätyneitä jos minkälaisiin asentoihin. Niitä reen liisteellä makas. Nehän jokku jo totiseksi meni, että tuomosenako sitä...
- (Kyllikki) Niin ne oli valakosia?
- Valakosia.
- Pirttijärvellä siinä sitten komennettiin heti hyökkykseen, reestä suoraan vain. Siinä oli semmonen alanko ja siitä meni maantie sitten. Siinä sitten juostiin ja huuettiin. Siinä oli sitten tuota niijen jo ennestään konekivvääreitä ja niijen valakosten rintama siinä. Ne ampu konekivvääreillä siitä ylempää törmältä meijän yli sinne punasten puolelle. Ja tuota noin, ei siinä, ei kai ne siinä ennään, ei siinä ainakaan meitä kettään näyttäny että ois haavottunu [-sana-]. Olihan se hirviää pauketta, kun ne ampu sieltä kivvääreillä ja konekivvääreillä ja tietenki ne ampu punasetkin. No siitä sitten palattiin takasin lähtöpaikkaan. Siitä levittäyttiin ketjuun sinne maastoon.
- (Mamma) No, kuka teillä oli, tuota niinku johtajana?
- Siinähän oli näitä, se oli joku hammaslääkäri, tuo Ekmanni ja sitte oli yks Engelbertti [oikeinkirjoitus?] ja Seppoko se oli joku Seppo Oulusta ja Pikku-Jussi jääkäri. Olihan niitä paljon, [-sana-] Oli tuota kommpaniapäällikkö joka joukkueella oli päällikkö ja sitte ryhymänjohtaja oli joka kaheksaa miestä kohti.
- (Mamma) Sinun ryhymässä oli Leo Pentzin
- Tä?
- Sinun ryhmässä oli Leo Pentzin.
- Pentziini oli siinä ryhymänjohtaja.
- Ja sitten siinä oli, Aholan Antti oli ja tuo Jäykän Yrjö ja tuo Heikkilän Aappo oli ja sitten tuota Limingasta oli kaksi Pitkäsen veljestä ja sitten oli tuo...
- (Mamma) Ei se Jäykän Yrjo ollu ku Niilo.
- Niin, Niilo se oli. Ja sitten oli tuo Pietilän Pauli Limingasta.
- (Kyllikki) Oliko siellä muita sinun velipoikia kuin Yrjö?
- Ei... [Puhetta päällekäin]
- (Reijo) No olittako te Yrjön kanssa koko ajan samassa porukassa?
- (Mamma) Huttus-Yrjö…
- (Reijo) Niin... Minä luulin, että se oli tuo Koskelan Yrjö.
[ - - - ]
- Olihan siinä viistoista vuotiaita... Virkkus-Paavo ja joku Lisitsiini [oikeinkirjoitus?] oli täältä Oulusta.
- (Mamma) Eikö se kaatunutkin se Lisitsiini?
- Se kaatu.
- (Reijo) No kuinka kauan sitte...?
- No sitä oltiin siellä Ahlaissa pari viikkoa. Siellähän oli jonkinlaisia kahakoita. Yhen kerran lähettiin menemään tuonne, se oli Reposaaressa, niillä oli siellä punasilla tuo, ne oli vettäytynyt sinne täältä mantereelta. Ja yhen kerran sitten lähettiin menemään, oisko siinä ollut tarkotus mennä sinne Reposaareen rantaan. Niin tuota, lähettiin sitte ja siinä oli tuota semmosia mehtäsaarekkeita ja sitten oli aina aukeaa välissä. Niin lähettiin sitte yhen, ylittään sitä aukeaa sitten, niin sieltä rupesivat sitte hirviästi ampumaan ja sinähän piti [naurahtaa] kiireesti palata takasin. Ei sinne teheny mieli mennä. Mentiin sitten tuota siihen metiköön ja sitä ruvettiin sitten ampumaan. No, ei niitä sen enämpi siitä, ne lähti pakkoon nekin punaset, ja mekin palattiin sitten siitä takasin omalle maalle.
- (Reijo) No muistakko kaatuko teitä valakosia minkä verran?
- Minäpä en muista sitä. Ei niitä siinä kai kaatunut.
- (Mamma) Ei kai se Lisitsiini siinä kaatunu?
- Ei, eikö se kaatunu Suodeniemellä...
- (Mamma) Se oli viistoista vuotias poika... Minä en muista, mikä se oli sen pikkupojan nimi, joka oli niin utelias, että se konttasi täällä Oulun jotakin katua, se oli tosi [?], niin, siihen ampuvat sen kun se konttasi. Toisella kymmenellä oleva poika...
- (Reijo) No joko teillä täällä etelän taisteluissa, joko teillä oli univormut vai olittako te omissa siviilivaatteissa?
- Kyllä ne oli semmoset sarka... toiset oli koettanut teettää jonkinlaiset univormut.
- (Reijo) Suojeluskunnilla ei ollu riittävästi univormuja.
- Ei ollut. Olihan niillä, jotka oli niinkun näitä joukuenjohtajia ja päälliköitä. Ne olivat teettäneet. Jääkäreillähän oli.
- (Reijo) Mutta olihan se tietysti se käsivarsinauha?
- Käsivarsinauha oli.
- (Reijo) Ettei sekottunu...
- (Kyllikki) Että tiesi ketä ampua.
- Niin... Niin, se Pentziini kirjotti siitä kirjan, vaan se mitenhän lie joutunut hukkaan. [Kirja on Oulussa saatavissa esimerkiksi Oulun kaupungin kirjastossa, Leino Pentzin, Vapaussodan muistoja, NK.]
[ - - - - ]
- (Reijo) Suodeniemikö se oli tämä viimenen paikka?
- Eikö Ahlaissa me olimma. Niin se oli niinkö ensimmäinen. No, siitä me mentiin sitte tuonne Kankaanpään kautta tuonne Lavialle. Lavialle mentiin.
- (Reijo) Oliko siellä vielä taisteluja?
- No, siellä oli ollut taisteluja ja ne oli punaiset vettäynneet sitte Suodeniemelle. Sitten Suodeniemellä oli kovat taistelut. Siellähän kaatu palijo meijän komppaniasta ja haavottu. Siellähän se Nikun Heimokin haavottu ja Kiiskilän Pentti. [Kiiskisen Pentti oli Ollin serkku. Nikun Heimo oli Ollin eno.]
- (Mamma) Mihin se Pentti haavottu. Minä en oo tiennytkään sitä.
- Jalakaan.
- (Mamma) Ja Heimolla meni pitkin jalakaa kuula. [Heimo Kaakinen oli Ollin eno.]
- (Reijo) Se oli niinkö järjestäytynempää se vastarinta siellä sitte? Punasilla?
- Niin, ne oli ketjussa, siellä olivat.
- (Reijo) Oliko niillä minkälaista aseistusta? Oliko muuta kuin kivääritulta?
- Oli siellä tykkejäkin. Punasilla oli tykkejä siellä Suodeniemellä.
- (Kyllikki) Oliko näistä punasista, niin oliko niitä täältä pohojesesta tulleita, vai oliko ne sieltä etelästä?
- Ei ne ollu ku etelästä. Oisko joku ollu täältä.
- (Mamma) Uhkarohkeita...
- (Reijo) Eihän ne palijo päässy täältä sen jälkeen kun se alako.
- Eihän ne päässy.
- (Reijo) Suojeluskunnat miehitti nuo kaikki... asemat ja junat ja kylät ja kaupungit. Niistä ei päässy lähtemään sinne.
- Niin ja kun ne vangittiin jo sillon tammikuun alakupäivinä.
- (Reijo) Se oli kans turvallisuustoimenpide tietenkin. No, sieltäkö te tulitte site takasin sieltä?
- Suodeniemi kun saatiin selevitetyksi niin sitten mentiin Mouhijärvelle. Ja siellähän oli meloko kovat taistelut Mouhijärvellä. Siinä kaatu kans meijänki joukkueesta palijo, komppaniasta. Siellä oli, niitä oli tässä Lavialla, Suodeniemellä oli jo näitä Pohojanmaan ruotsalaisia. Ne oli aivan ummikoita. Ja siinähän meni sekkaannusta, tuota, Suodeniemellä tuota, ne oli ne ruottalaiset siellä ollut vähän niinku sivussa niin ne tuota sivusta ampu sitte näitä, joissa oli Oulun, niitähän oli kolome joukkuetta näitä vapaaehtosia oululaisia. Ne ampu sivusta näitä oululaisia, ruotsalaiset.
- (Mamma) Nekö omiaan tavallaan ampu?
- No, ne tietenkin kun ne eivät ymmärtäneet... [naurahtaa] niin, jotta se oli se johto vähän sekasi. Nehän luuli, että Nikun heimonkin ne ampu ruottalaiset, se oli kantapäähän käyny se kuula.
- (Mamma) Ja siitä meni ylös.
- (Reijo) Ainahan niitä sattuu tuommosia. Ei semmosta sottaa ookkaan, missä ei vahinkoja satu.
- Ei, ja varsinkin sehän tuli kaikki aivan äkkinäiseen. Ei siinä ammattisotilaita ollut ku joku noita jääkäreitä meijänkin komppaniassa.
- (Reijo) Oliko niistä jääkäreistä niin tuota mitenkään erillistä osastoa, vaan oliko ne siellä toisten seassa vaan?
- Ne oli niiku johtajina.
[-keskustelua päällekkäin-]
- (Reijo) No se oli kuule se Ilolankin Uuno joukkueen johtajana. [Uuno Ilola oli Hildurin eno.]
- (Mamma) Ei se Immu oo ollu, kun...
- Se on se Uunon veli, vaan se kaatu sitten.
- (Mamma) Saksassa jo. Simo Ilola. Ja sitä kututtiin niin Suomen iloseksi...se olikin semmonen veikiä.
- (Reijo) No vieläkö mentiin etteenpäin?
- No siellä Mouhijärvellä sitten joku vuorokausi oltiin. Ja mitenkähän sitä lie ollu niin uhkarohkia. Me tuon Aholan Antin kanssa me lähimmä kerran tuota siitä aivan toiselle lailla kyllään. Lähettiin kahen varsin menemään. Sitte lähettiin kiipijään muutaman semmosen kallion päälle. ja siitä sitten oltiin puolivälissä niinkun näkemässä [ -sana - ]. Siinä ratsumies oli siinä kallion päällä. Se oli tietenkin punaisia. Vaan sekkään ei, sekin säikähti meitä, se pyörähti heti takasin ja lähti laukkauttaan hevosta. Ja meillä ei vissiin ollu kivvääriä, että ois ammuttu.
- (Reijo) Te vaan muuten lähittä katteleen.
- Varsin uteliaisuudesta lähettiin sinne kyllää kahtomaan [naurahtaa]. Se oli tiedustelija, punasten tiedustelija.
- (Reijo) Niin, tietenkin.
- (Mamma) Niin se näki että jo tullee lahtarit.
- (Reijo) Niin vaan kyllä teki säikähittä.
- No säikähimmä. Pois me lähimmä. Vie siinä päänsä hyvin joutuin piiloon. Ja sittenhän siitä lähettiin tuonne Karkkuun. Minä sillon, kun me olimma siellä Mouhijärvellä, niin ne sillon murtausi ne punaset siellä Tampereelta ja ne meni siitä Karkun ja Mouhijärven välistä meni se joukko niin tuota omalle puolelle. Ne oli hevosilla ajaneet.
- (Kyllikki) Oliko teillä koko ajan hyvä muonitus.
- Oli meillä. Kyllä sitä ruokaa oli aina. Eihän sitä sillon vielä ollut puutetta. Yksi Putkonen oli tuolta Limingasta niin keittiömestarina ja sitä Putkosen patteriksi sitte sanottiin kenttäkeittiötä. No siinä oli siinä Karkussa sitte meleko kovat taistelut sitte siellä metässä. Se oli sellasta kallioista seutua. Siitäkin punaset sitte lähti. Ne meni sinne pohojoispuolelle siitä yli, siitä Kokemäenjojen ja ne poltti sitten Vammalan kauppalan mennessään. Sehän kuuluu siihen Karkun pitäjään se Vammalan [-sana-]. Nyt kait se on erityinen kaupunki. Ne oli polttaneet, ei yhtään talua ylläällä.
- (Mamma) Totta sieltä oli jo ihimiset lähteneet pakkoon?
- Ihimiset oli tietenkin menny pakkoon.
- (Reijo) Oliko ne pelekästään suomalaisia punasia, vai oliko niillä venäläisiä mukana siellä?
- Ei sitä ainakaan minä tienny, oisko niillä ollu siellä. Ne oli täällä isommissa paikoissa.
- (Mamma) Entäs Tampereella?
- Joo. Sitten siellä oli, mentiin siitä Karkusta nelijättä kilometriä sinne kylän laitaan ja satuttiin yhteen maalaistalloon. Siellä minusta oli semmonen ikävä tappaus. Sieltä tuli tuota sieltä maalta mies käveli ja ne otti sen vangiksi. Ne kuulustelivat sitä sitte. Minä luulen, että ne oli vähä ryypyssä ne niijjen johtajatkin jo siinä. Juhulivat siellä talossa. Ne ottivat sen vangiksi sen, joka se tuli se mies sieltä ja kuulustelivat sitä siellä vähän. Yks Suominen sitte, se oli helsinkiläinen jätkä, semmonen jätkämies. Se oli liittynyt tähän, liekkö se jostain välillä, vai liekkö se täällä Oulussa jo liittyny, minä en tienny sitä. Se lähti viemään sitä sinne kuusikkoon sitte ja sieltä kuulu paukaus kohta. Minä sitte kävin kahtomassa, niin siellä se mies makasi.
- (Reijo) Oliko se tarkotuski että se telotetaan vai...
- Se oli, ne oli tuominneet kuolemaan siellä sen.
- (Reijo) Jaa. Se oli niitä pikaoikeudenkäyntejä, jotka oli... [puhetta päällekkäin]
- Minä kuulin, että se on semmonen tappaus ollu, että se on kuulunu elintarvikelautakuntaan se mies siinä pitäjässä. Ja se on ollu innokas takavarikoimaan sitte talloista noita viljoja ja muuta semmosta. Niin, että siinä oli niinkö semmonen syy.
- (Reijo) Oliko se sitten punasten puolella, vaan oliko se...
- Se oli punasten puolella, vaan se, totta se luuli, että hän ei oo niin palijo teheny, että hänen tartteis pelätä. Se oli kyllä siellä ollut paossa, vaan kun taistelut siinä loppu niin se tuli niinku sieltä piilosta... tietenkin kottiinsa. Niin ja sitten tuli, ei ollut montakymmentä minnuuttia, niin tuli vaimo ja kolome lasta. Ja ne oli sen perhettä, sen miehen. Ja sitten tuota, ne kait niille sano ja kävi kait ne sitten…

[Kasetin A-puoli päättyy tähän]

[Kasetin B-puoli jatkuu tästä]

…että kun ne vain sai punasen kiinni niin se oli kyllä henki pois heti.
- (Kyllikki) Joo... Sitä tehtiin puolin ja toisin sitä sammaa.
- No niin, sammaa ne teki toisellaki.
- (Kyllikki) Niin se oli, että se ei... siksi se meni niin...
- (Mamma) Otappa tuoli. (Viides henkilö saapuu)
- (Reijo) Niin tunnistettinko nämä sitten nämä, tietysti ne tunnistettiin, että se oli pappi tapettu ja ne oli...
- Nehän näky siellä ruumishuoneella sitten.
- (Reijo) Ne oli niinkö sellasia vauraampia taloja, talonisäntiä?
- Tietenkin, kellä vain oli ollu jollakin niillä punasilla kaunaa niin ei muuta kuin henki pois ja ensin rääkätty kovasti. Kun ne oiski suoraan tappaneet vaan ne rääkkäsi.
- (Reijo) On se ollu kyllä, on se ollu kyllä meleko kuumaa hommaa.
- On.
- (Reijo) Mites tuota. Mihin se sitte reissu jatku sulla sieltä?
- No, sieltähän sitte tuota Karkusta lähettiin, marssiittiin tuonne Mesijärvelle ja, miten se olikaan? Minäpä en muista miten se sitte, se oli kyllä pitkä se marssi.
- (Reijo) Jalakapatikassa?
- Jalakapatikassa. Niitä kun ei ollu autoja sillo, eikä palijo hevosiakaan. Minä en muista mistä sitä sitte noustiin junnaan. Sitähän sitte mentiin täältä tämä, joka mennee Haapamäeltä se rata tänne Pieksämäkkeen, vai mihin se mennee. Ja sitten sieltä tätä Savon rattaa lähettiin tänne Mäntyharjuun. Siellä sitten laskeuuttiin junasta.
- (Mamma) Siellä se oli Ilolan Uuno siellä Mäntyharjulla.
- Joo. Siellä oli ollut kovia tappeluita. Sen näki radan varsilla niin oli männiköt tuota ne oli säpäleinä katkeilleet. No siitä sitten marssittiin tänne, tänne tuota, sen Viipurin radan varteen. Siitä sitten, siinä vähän aikaa leväheltiin ja jatkettiin tänne lähelle Kotkaa. Vaan siellä, ne oli jo siellä selevittäny, ettei siellä ennää ollut taisteluita. Kotkassa sitten oltiin joitakin viikkoja. Käytiin Suursaaressakin, moottorivenneellä. Haapasaari-niminen, semmonen linnotettu saari, sielä oltiin kanssa. Sitä kait oltiin niinku vähä vartiossa.
- (Reijo) Niin kaiken varalta. Se oli niinkö kasarmielämää.
- Niin. Siellä oli tuommosia hirviän pitkiä tykkejä, tuommosia, niissä oli tuomoset metriä pitkät panokset, niitä oli siellä niin ku metrisiä halakoja lavottu sinne.
- (Reijo) Se oli niinkö mereltä tulevaa vihollista varten, rannikkotykistöä.
- Niin. Ne oli venäläiset, venäläisten laittamia.
- (Reijo) Ne oli jääny niiltä sinne.
- Ne jäi sinne. Oli ne lukot ottaneet pois. Ei niillä pystynyt ampumaan. Vaan ne ei ollu kuitenkaan niitä särkeneet muuten eikä [-sana-]. Ne oli semmoset betonikorsut, misä ne oli ne. Suursaaressa sitte käytiin moottorivenneellä. Se oli kait paremmin niinku hupireissu.
- (Mamma) No, kuule, oliko se tuo se Vilho Airas, maanmittausinsinööri, niin oliko se sotilas vai oliko se joku...
- Se oli kuormapäällikkö.
- (Mamma) Kuormastonpäällikö.
- Niin.
- (Mamma) Se oli hirviän vähäkuulonen.
- Joo.
- (Mamma) Siltähän se Aholan Antti kysy niin, että tuota viijäänkö se ruumiis Piippolaan, jos hän kaatuu tänne. Niin se Airas on kun se on vähä [- sana-] niin se on aina melekeen sanonu, että mikäpä se sen nätimpää. Niin se oli sille Antillekin sanonu. Se oli siinä Ollin kirijassa, Pentzinin kirijassa.
[- keskustelua kirjan katoamisesta - ]
- (Reijo) No, miten se Kotkasta sitten niin?
- No, Kotkasta sitten lähettiin, se oli siinä toukokuun loppua. Lähettiin tulemaan Oulua kohti. Ouluun tultiin siinä kesäkuun alakupuolella.
- (Reijo) Junalla?
- Junalla. Kuormavaunuilla, härkävaunuilla.
- (Reijo) Toimikose huolto koko ajan, niin että teillä oli ruokaa?
- Oli sitä ruokaa, vaan sitte kun Ouluun tultiin, niin sitten ei tahtonut olla. Lähettihän ne kotua mulle säkillisen kuivaa leipää ja sittenhän sitä vartioitiin niitä vankeja täällä. Minäkin olin tuossa Raatissa vahtina ja kyllä ne oli laihoja ja näläkäsiä ne vangit. Sitä ei ollu ennää ruokaa.
- (Mamma) Punasille
- Niin. Sitte yhen kerran komennettiin, että pittää noita luutia, hakoluutia mennä tuonne Tuiran puolelle tekkeen, että tuota saa puhistaa niitä vankien kasarmeja. Ja minä, yhen miehen minä vissiin otin ja lähettiin tuonne Tuiraan sitte ja se oli heti siltojen takkaa männikköä, mäntyjä oli siinä heti, taiteltiin männynoksia. Ja sillä oli sitte sillä miehellä koti siinä aivan lähellä.
- (Mamma) Oliko se kotimökki vai...?
- Semmonen kahen huoneen mökki oli siinä törmällä. Se oli siinä jossakin voimalaitoksen seutuvilla sillä mökki. Niin se tuota sano, että eikö lähetä käymään tuota tuossa hänen kotonaan. Minä sanon, että no, samahan se on, että käyvään vain, että oltiinhan me hakoja jo [-sana-]. Niin sitte me käytiin siinä ja vähän aikaa istukseltiin. En muista, totta ne anto sille jotakin ruokaa. Otettiin sitte hakonippu ja lähettiin tulleen takas.
- (Reijo) Et muista yhtään sen miehen nimiä?
- En mää muista.
- (Mamma) Liekkö kuullukkaan?
- En minä häntä muista. Liekkö tullu kysyneeksi.
- (Reijo) No mites niille tuota sitten niille vangeille mahto käyvä, jotka...
- No niitähän kuoli hirviän palijo, näläkään ja sitten tuli kaikenlaisia tauteja. Semmosia kun ne oli aivan tuota, että joka luun solu näky naamasta. Ja ne kaiveli niitä tunkioita. Totta niitä oli niinku vartijoilta tai keltä lie sillinpäitä siinä ja semmosia tunkioon jääny. Ne kaiveli niitä sillinpäitä sieltä.
- (Mamma) Kyllä se on meleko näläkä jo sillo.
- (Reijo) On.
- No sittenhän minä, minäkin jo kyllästyn siihen hommaan, että mitä lempoako minä täällä teen. Minä sitte muuana päivänä nousin junnaan ja otin armeijan pyörän ja ajon tonne Vihantiin. Siitä lähin pyörällä ajeleen Leskelään.
- (Mamma) Ja armeijan pyörällä?
- Armeijan pyörällä.
- (Mamma) No, eikö tullu kuuluutusta jäläkeen?
- Ei. Kyllä ne soitteli ja kirijotteli, että enkö minä tulisi sinne. Minä yritin sitten kerran ja kävin tuossa Nikulla asti, vaan minä ajattelin, että perhana en mee. Ja olin heinänteon kotona ja elonleikkuut. Syksyllä oli tuo kutsunta niin ne käski sinne ja minne menin sitten kutsuntaan ja ne määräs sitte tähän jääkäripataljoonaan. Minä Vaasassa sitte oli sen palavelun.
- (Reijo) Se oli se kaheksantoista syksy.
- Niin. Se oli kaheksantoista syksy ja minä kevväällä yheksäntoista pääsin pois.
- (Reijo) Joo. Se oli sitten normaalia asepalavelusta jo se sitte...
- Se oli normaalia asepalavelusta.
- (Reijo) Olot oli rauhottunut. Siitä ei sinua sitte siitä lähöstä sen kummenpää jäläkiseuraamusta..
- (Mamma) Ekkö nää pelänny?
- En. Minä ajattelin, että samahan se on jos rankasevat. Ja ei ne enempää saa ku hengen niin...
- (Mamma) Samantekkee...
- Niin. Vaan kuitenkin tuota ne nyt tietenkin sitäki kahto vähän ku vapaaehtosena ollu sovassa että...
- (Reijo) Vapaaehtosena tullu, niin se vapaaehtosesti lähti.
- Joo.
- (Mamma) No kuule, entäs se pyörä, pijikkö nää sen?
- En minä muista sitä pyörää. Kyllä kait se, ei sitä ainakaan siellä kotona näkyny, että totta se lähetettiin takasi. Eipä se ollut kun se oli niitä semmosia siviilipyöriä, vaan ne oli sinne armeijaan käyttöön otettu.
- (Reijo) Oliko siellä Leskelässä suojeluskunta?
- Oli.
- (Reijo) No sinnehän se joutu tietenkin sitte.
- Niin, en minä muista mihin lie.
- (Reijo) No, se ei ollu tärkiä ennää se asia.
- Minä en, minä en varmaa...[- sanoja -] minä en tuota käyny täällä Oulussa asti sillä pyörällä ja jättänyt tänne, että mihin se lie se pyörä joutunu. Ei se kuitenkaan minun kottiin jääny.
- (Reijo) Kuinka monta kukautta sinun piti sitte olla sielä sotaväessä?
- Minä huhtikuuhun asti olin lokakuusta. Huhtikuun puolivälissä pääsin.
- (Reijo) Puoli vuotta?
- Niin.
- (Reijo) No olihan siinä sitte jo sotapalavelusta.
- Kyllä se oli tuota, oli tuo, ne sotilaspassin näemmä sitten anto täällä, Ouluunhan sitä ensin tultiin sillon [- sana-] ja tuota sotilaspassi ja siihen sitte otettiin, että millon astunut palavelukseen ja missä taisteluissa ollu, se oli semmonen sotilaspassi.
- (Mamma) Onko sulla vielä tallessa se?
- On.
- (Reijo) No sehän mukava, ettei se oo joutunut hukkaan, no siinä on...
- Se pittää pittää tallessa.
- No siinä on sitte kaikki merkinnät näistä talavisovan aikuisista palaveluista.
- Ei oo niitä. Sitä ei tullu tuota, se ei ollu mulla matkassa. Eihän sitä sillo oltukaan... menossa tuolla oltiin Haminan lähellä, tuota niin, muuan kuukausi.
- (Reijo) Nelijäkymmentä?
- Niin. Sillon talavisovassa.
- (Reijo) Tuli se välirauha sitte.
- Joo.
- (Reijo) No onko sulla siitä se sotilaspassi tuosta... antonoko ne minkäänlaista sotilaspassia tästä nelijäkymmentä...?
- En minä ainakaan... totta ne ei siitä antanu minkäänlaista [naurahtaa].
- (Mamma) Vaikka sinähän olit siellä niin monta kuukautta.
- Olinhan minä helemikuussa kun menin ja sitte tuota oliko se huhtikuussa kun minä pääsin...
- (Reijo) Sillon välirauhan aikaan... No eikö sun pitänyt sitte vielä jatkosovan aikaan johonkin palavelukseen mennä.
- Ei. Ei ennää. Muuta ku näisä kotijoukoissa täälä nyt, täällä Oulussa, ne otti ylös niin tuota... ei ennää minun ikäsiä otettu.
- (Reijo) Joo... siinähän sitä olikin melekonen reissu.
- Joo.
[ Äänitys päättyy ja alkaa uudestaan]
- . . . olokoon nyt vaikka kaksi pirua niin ... semmonen suuri koira tuli.
- (Reijo) Minkä kirkon?
- Ahlaisin.
- (Reijo) Ihan siis kirkon tornissa?
- Siellä ylläällä aivan kellotapulissa.
- (Kyllikki) Siellä ei sitte punasia näkynyt ollenkaan kuitenkaan sinä iltana?
- Ei niitä näkynyt mittään, [-sanoja] koira tuli... oli se vähän kun yöllä ja niin omituista vielä...
- (Kyllikki) Niin katoppa kynnet siellä rapsahteli niin jännästi.
- Joo. Se oli vain sellasta rapinaa. Ja se tunsi että se lähenee minua.
- (Reijo) No teitä kuitenkin kaksi oli, ettei tarvinnut yksin olla.
- Kaksi siellä oli aina
- (Reijo) Ei tarvinnut yksin pelätä. Oli kaks pelekääjää... no se oli ihan kesy koira sitte?
- Kesy koira. Tommonen iso ajokoira, jäniskoira... minä en sitte sitä muista, miten se sitte sieltä, kyllä kai se ite meni sieltä pois, ei kai se, minä en muista sitä oisko sitä haalattu, mitenhän lie päässyt alas.
- (Reijo) Jyrkät portaat?
- Jyrkät niin ku ne ruukaa olla.
- (Mamma) Tota se laski takapuolimäkiä sieltä.
- Sitä minä en muista, että miten se sieltä...
- (Reijo) Vaan oli siinä ihime paikka pojilla, että...
- Oli se niin kumma ku yöllä. Ja semmonen ääni. Oishan se jos niinku ihiminen ois noussu... olis ollut vähän erilaista, mutta se oli vain sellasta rapinaa.
- (Kyllikki) Ei voinu kuvitella että koira tullee sieltä.
- Ei...
- (Kyllikki) Olitko sinä siellä Vilppulassa ollenkaan?
- En ollu.
- (Mamma) Eikä Tampereella.
- Ne oli aikasemmin ollu jo ne taistelut.
- (Kyllikki) Te olitte niinku jäläkijoukkua.
- Niin, se tuota, se nyt oli se Satakunnan rintama, sehän oli tuota...
- (Kyllikki) Niin, se oli laaja rintama...
- (Reijo) Kyllä kai sieltä monenlaista muistoa ois..
[- rätisee, mikrofoni tärisee - ]
- ... Siinäkin Ahlaissa, se oli jonkun tuomarin talo, jossa me olimma kortteeria. Vaan se oli se tuomari, isäntäväki, ne kait oli Helsingissä ja se oli aivan palavelusväen otteissa. Kerran meillä sitten kun lähettiin tuolta sieltä [-sana-] retkelle siitä talosta, niin oli jäänyt tuo öljylamppu palamaan.[naurahtaa] Ja sekun oli ruvennu savuammaan. Siellä oli senttiä paksu noki joka paikassa sitte. Se oli semmonen salihuone, iso, jossa me oltiin. Kyllä sitä Pentziiniä harmitti. Se kun oli maisterismies tämä Raahen kauppakoulun johtaja.
- (Kyllikki) Se ei ois halunnu tehä tuommosta vahinkoa.
- No ei kai sitä kukkaan... vaan se unohtu palamaan kun lähettiin tuota...
- (Kyllikki) No, eikö siellä ollut sitä palveluskuntaa siellä sitte...?
- Totta ne ei käyny siellä...
- (Kyllikki) Hoksanneet.
- Niin.
- (Reijo) Et muista yhtään mikä se oli sen talon nimi?
- En. Niillä oli ruotsalaiset nimet, ei ne tuota... Ne oli aivan ruotsalaiset nimet kaikilla talloilla. Nygårdi ja semmosia...
[-kolinaa-]
- (Reijo) ...Niin Lavialla?
- Niin, pikkusessa talossa yötä niin, niin ahtaalla oltiin, että piti syrjällään maata. Ei sopinut selällään makkaamaan. Kivvääri oli siinä vieressä... No sitte yöllä, se oli täältä Utajärveltä yks poika, eipä tuu mieleen sen nimiä, rupes uneksimmaan, se hyppäs ylös ja rupesi näin uluko-oven ja kamarin oven väliä sitä hyppäsi ja ryntäsi niihin ovviin ja huusi, että punaset tullee, punaset tullee. No kaikki hyppäsi sillon ylös ja alakakovat raksuttaa kivvääreitään.
- (Reijo) Jaa, ja se oli vain unessa se...
- Uneksi se. Ja se hyökkäs niihin ovviin niin että sillä oli ohta aivan veressä.
- (Reijo) Se oli väsynyt ja järkyttynyt.
- Se oli väsynyt ja järkyttynyt ja kun se näki kaikkia niitä tapettuja ja kaatuneita ja semmosia.
- (Reijo) Kumma kun tuommosia yksityiskohtia aina sitten muistuu...[- Kolinaa - äänitys on välillä pois -]
- ... Se Suominen, joka telotti sen yhen miehen, niin se tuota meni panneen valakosta lippua Suodeniemen kirkon torniin ja kun ei ollu muuta valakosta vaatetta, niin se kuotasi oman paitansa ja pisti sinne roikkumaan. [naurua] Se oli Helsingistä, niitä oli kaksi helsinkiläistä jätkää siinä, Kytölä toinen ja sitten tämä Suominen. Se oli yks jääkäri tuo Lavaste-niminen, semmonen suuri mies, niin se oli vähän semmonen ruottalaisvoittonen tää Kytölä niin se aina sano sitä Kytyläksi.
- (Reijo) No ei ollu kovin ylevä lippu, kun hikinen paita pantiin tankoon.
- No ei, vaan siitä näkivät, että nyt on vallotettu.
- (Reijo) Ei ollu siniristilippuja vielä palijo sillon.
- Ei niitä ollu... meillä ollut Suomen lippua vielä määrättykkään minkälainen se on.
- (Kyllikki) Minä oon kuullu, että Viipurin linnaan on pantu niin paita ja pusero ja siitä on Suomen lippu saanut alakunsa. Se pittää olla sinivalakonen. Valakonen paita ja sininen pusero. Ne on ollu sillon kun on voitettu.... Muka tämmönen kertomus kiertää, että siitä ois sitte tullu Suomen lipun värit.
- (Reijo) Niitähän on tietysti monenlaisia juttuja.
- (Kyllikki) No sehän oli yleensä kuule tuota niinku asukkaat kylissä ja noin niin nehän oli valakosten puolilla paremmin että... asumajisto?
- No, niin kai se nyt, ne oli tuolla tietenkin ainakin asekuntoinen väki oli punasten puolella tuota semmoset, jotka oli sen mielisiä ja sitte valakosmieliset oli sieltä pajenneet, mennet piiloon, jotka oli päässy, ne oli menny valakosten puolelle. Ja sitte olihan ne tietenkin vankinahan niitä oli, punasten vankina valakosia. Joita ne eppäili valakosiksi. Sehän... niitä kait on pitkälti toistatuhatta murhattu semmosia, aivan siviileitä, jotka ei oo ollenkaan sotatoimiin...

- (Kyllikki) Osallistuneet.

- ...niin valakosia sielä punasten puolella.
- (Reijo) No havaitsitko sinä henkilökohtaisesti yhtään siellä semmosta tapausta, että ois punaset... ois tappanut näitä niin sanottuja valkosia siviileitä?
- No, näinhän minä siellä Suodeniemen ruumishuoneella. Siellä oli kuustoista ruumista, jotka oli, jotka ne oli tappanu. Ja siliponneet niitä vielä.
- (Reijo) Niin ja sielähän oli niitä...
- Niin, niitä oli rääkätty ennen tappamista.
- (Reijo) Rääkätty joo...
- Siellä oli sitte punasia, kaatuneita keränny sinne, oli siellä kylän laialla yksi riihi niin siellä oli meleko pitkä pino niitä punasten kaatuneita. Ne oli kun ne pakeni sieltä ne oli jättänyt ne sinne. Siinähän tuota se yksi Pitkänen. Se oli Limingasta, joka oli siinä meijän ryhymässä, tavallinen sotilas. Niin se sitte sano, että sielä ne parrat pystysä makkaa.
- (Reijo) Oli se kumma juttu.
- (Mamma) Ja sillon ei ollu kenttäpostiakkaan?
- Oli se... laitto ne kenttäpostin.
- (Mamma) Minä en muista yhtään...
- (Reijo) Vai ei Olli kerenny kirijottaa sieltä?
- (Kyllikki) Onhan se voinu jollekin kirijottaa?
- (Reijo) Niin anteeksi tosiaan, Hilti ei ollu sillo vielä tosiaan kirijeen vastaanottaja, mistä sen tietää tosiaan kelle se kirijotti... joopa joo.
[Kolinaa] - Se yhtymäpaikka siellä Lamujoen rannalla, muistakko nä?
- (Mamma) Joo-o.
- Sen pensaan. Pitäis käyvä kahtomassa vieläkö se on se pensas sielä.
- (Mamma) Se on puita kasvanut niin suuria sinne.
- (Reijo) Kohtauspaikka vai?
- Niin.
- (Mamma) Kerran tämä tuli ja oli kauhian pölynen ja minä, haravoinko minä siinä pellolla. Niin sinä sanot, että panivat niin pölyseen työhön kun pirtin uunia purkamaan. Tämä oli karkureissulla... Siinä oli semmonen myllynpato, jota pääsi kesällä ylitte... siitä mentiin meijän puolelta aina niin siinä oli Mulloslahti-niminen uintipaikka, se oli siitä kummanki kotia etteenpäin elikkä takasin päin, vastavirtaan.
- Me kerran sotkimme ihtemä sielä pensaikossa. Muistakko?
- (Mamma)) Oliko siellä kakka?
- Oli. Pyykkärit oli käyny siinä...
- (Mamma) Se haisi sillo minullekkin...
- (Reijo) No miten millä te, täytyhän teillä joku merkki olla, että te tiesitte yhtäaikaa tulla, ei sunkaan te tuota...?
- (Mamma) No totta kai sitä piti olla. Ja kerran me istumma tuon, mikä se on, paininpuun päällä. Siellä [-sana-] pirtin päässä ja renki tuli justiin se Lumperin Heikki, ja se suihkun laski. Siitä aivan meijän vierestä meni ja kynsi vielä, kuulu raaputus kun se kaivo takapuolta ja kynsi etupuolta ja se ei tienny mittään meistä.
- (Kyllikki) Eikä tietäne tänäkään päivänä...
- (Mamma) No, en tiedä eiköhän lie sanottu, että kun melekeen silimille sähläsi...
- Sehän oli se postikonttori sielä Tiiton saunan kivijalassa.
- (Mamma) Joo.
- Siellä oli semmonen kolo, jonne vuoronperrään aina kirijotettiin.
[Keskustelevat tutustumisestaan muutaman minuutin ajan- kasetti loppuu]

Olli Koskelan ryhmän johtaja, toimittaja ja kansakouluntarkastaja, nuorsuomalainen aktivisti, Leino Pentzin kertoo helmikuussa, Oulun taistelun jälkeen valkoisiin liittyvistä, maalta tulleista vapaaehtoisista, joihin isoisänikin kuului: "Koulupojat ovat siinä aluksi enemmistönä. Päälikkömme jääkäri Jussi Väisänen on 20 vuotta. Erään ryhmän päälikkö on 15 vuotias. - - Pian tulee kuitenkin uusi aines mukaan. Nuoria maalaispoikia alkaa runsaasti liittyä joukkoomme. Monet heistä ovat olleet jalkaväessä, josta nyt siirtyvät vapaaehtoiseen joukkoon, parempiin sotilasoloihin ja taisteluihin päästäkseen. - - Niiden nuorukaisten kanssa käyn mielelläni taisteluihin, siksi paljon kaunista innostusta on heissä." [Lähde: Leino Pentzin, Vapautussodan muistoja, s. 27, Pohjolan Kustannus-Osakeyhtiö, Oulu 1918.]

Oulun vapaaehtoisen rintamakomennuskunnan (myöhemmin 4:n Pohjois-Pohjanmaan rykmentin I Pataljoonan I komppania) jalkaväkiosaston 2. joukkueen 2. ryhmään kuuluivat Leino Pentzin, Oulu (korotettiin sodan jälkeen kersantiksi), Niilo Jäykkä, Pulkkila, Olli Koskela, Piippola, Heikki Junno, Pulkkila, Eino Pitkänen, Liminka, Arvo Pietilä, Temmes, Pauli Pitkänen, Liminka, Antti Ahola, Piippola, Aappo Isola, Haapavesi.

Lue mitä Leino Pentzin kertoo Tampereesta punaisten kukistuttua.