Rakas Mutzini!
Elämäntaipaleeni
on nyt päättymässä. Kohtalo on punonut todella
surullisen lopun minulle. Kuinka onnekkaita olivatkaan ne toverit,
joiden annettiin kuolla kunniakas sotilaan kuolema.
Katson loppuani tyynesti ja hätäilemättä. Se tosiasia oli selvää
minulle alusta lähtien, että jos se maailma, johon olin sitoutunut
kaikin ruumiin ja sielun voimin tuhoutuisi, minä tuhoutuisin sen
mukana. Tahtomattani olin yksi hammas kauhistuttavassa saksalaisessa
tuhoamiskoneessa. Osuuteni tehtävieni täyttämisessä ovat olleet
kaikkien nähtävissä. Auschwitzin tuhoamisleirin komendanttina olin
täydellisesti vastuussa kaikesta, mitä siellä tapahtui, tiesinpä siitä
tai en. Suurimman osan hirvittävistä ja kauheista tapahtumista, joita
siellä tapahtui, kuulin vasta tutkimuksien yhteydessä ja itse
oikeudenkäynnissä. En kykene kuvailemaankaan, kuinka minua petettiin,
kuinka käskyjäni vääristeltiin, ja mitä kaikkea käskyjeni nimissä
tehtiin. Toivon todellakin että syylliset saadaan oikeuteen.
Olen luonteeltani lempeä, hyväluonteinen ja avulias. Siksi on traagista, että minusta tuli ihmisolentojen suurin tuhoaja, joka toteutti jokaisen käskyn ihmisten tappamiseksi, olipa se mikä hyvänsä. Monivuotisen, ankaran SS-koulutuksen päämäärä oli tehdä jokaisesta SS-sotilaasta vailla omaa tahtoa oleva työkalu, joka toteuttaa sokeasti kaikki Himmlerin suunnitelmat. Samasta syystä minustakin tuli sokea, kuuliainen robotti, joka täytti kaikki käskyt.
Fanaattinen
isänmaallisuuteni ja äärimmäinen velvollisuudentuntoni
olivat hyviä lähtökohtia tuohon koulutukseen. Lopun tullessa minun on
vaikea myöntää itselleni valinneeni väärän tien ja että valintani
vuoksi olen aiheuttanut oman tuhoni.
Mutta mitä hyötyä kaikesta pohtimisesta ja puntaroimisesta on? Oliko se
oikein vai väärin? Minun mielestäni jokaisen elämän kohtalo on ennalta
määrännyt eikä sitä voi muuttaa.
Tuskallista, katkeraa ja sydämelle raskasta on eroaminen teistä, sinusta rakkain ja paras Mutz ja teistä rakkaat hyvät lapseni, onnettomat, jotka joudun jättämään köyhyyteen ja kurjuuteen. Kohtalo on jättänyt raskaimman taakan sinulle onneton vaimoni. Eromme aiheuttaman mittaamattoman tuskan vuoksi sinulla on raskas huoli tulevasta elämästäsi ja vastuu lapsista. Mutta rakkain, ole valpas! Älä vaivu epätoivoon!
Ajalla on taipumus parantaa syvimmätkin, mitä vakavimmatkin haavat, joista tuskan ensi hetkinä ei uskoisi selviävänsä. Tämä kurja sota on repinyt miljoonat perheet erilleen.
Mutta elämä
jatkuu. Lapset kasvavat. Toivon, että sinulle rakkain
ja hyvä Mutz annetaan voimia ja terveyttä huolehtia heistä kaikista
siihen asti, kunnes he selviävät omin voimin.
Rakkaimpani, hukkaan mennyt elämäni asettuu uomiinsa sinussa, lastemme
kasvattamisen pyhässä velvollisuudessa, siinä, että heistä syvimmässä
sydämessään kasvaa aitoja ihmisiä. Lapsemme ovat kaikki luonteeltaan
hyviä. Ruoki kaikin tavoin näitä hyviä ominaisuuksia heidän
sydämissään. Tee heistä herkkiä inhimilliselle surulle. Sen, mitä
ihmisyys on, minä olen alkanut ymmärtää vasta puolalaisessa vankilassa.
Olen aiheuttanut paljon tuhoa ja surua Puolan kansalle Auschwitzin
komendanttina, vaikka en tehnytkään sitä henkilökohtaisesti tai omasta
vapaasta tahdostani. Siitä huolimatta he - eivätkä vain upseerit vaan
myös tavalliset vartijat - osoittavat minua kohtaan sellaista
inhimillistä ymmärrystä, että minua hävettää. Monet heistä ovat
Auschwitzin tai muiden leirien entisiä vankeja. Erityisesti nyt
viimeisten päivieni aikana, saan osakseni inhimillistä kohtelua, jota
en koskaan olisi osannut odottaa.
Rakkaimpani , paras Mutz, älä katkeroidu kohtalon meille antamista kovista iskuista. Säilytä jalomielisyytesi! Älä anna väistämättömien vaikeuksien tai onnettomuuksien johtaa sinua harhaan. Älä menetä uskoasi ihmisyyteen.
Yritä päästä
eroon nykyisistä oloistasi niin pian kuin mahdollista
Aloita muuttamalla nimesi. Ota tyttönimesi takaisin. Siinä ei enää
pitäisi olla mitään ongelmaa. Minun nimeni on nyt häpäisty kautta koko
maailman, ja te, rakkaimpani olette saaneet kärsia siitä tarpettomasti
yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä koskee erityisesti lapsia, joilta on
nimeni vuoksi otettu tulevaisuus. Klaus olisi varmasti menestynyt jo
kauan aikaa sitten, jos hänen nimensä ei olisi Höss. On parasta että
nimeni katoaa mukanani.
Sain luvan
liittää vihkisormukseni tähän kirjeeseen.
Haikeana muistan aikaa elämämme keväässä, kun vaihdoimme nämä
sormukset. Kukapa olisi arvannut yhteiselle elämällemme tällaista
loppua.
Meille ei suotu "aurinkoisia päiviä". Sen sijaan kohtasimme vaikeita tehtäviä, paljon surua ja huolta. Pääsimme eteenpäin vain askel kerrallaan. Kuinka iloisia olimme lapsistamme, joista sinä rakas ja paras Mutz jatkuvasti kannoit huolta. Lapsissa näimme elämämme tehtävän. Jatkuvana huolenamme oli luoda heille koti, joka olisi turvallinen perusta heille ja kasvattaa heistä hyödyllisiä ihmisiä. Yhä uudelleen ja uudelleen olen vankeuteni aikana palannut yhteiseen elämäämme muistaen kaikki tapahtumat ja kohokohdat. Kuinka hauskaa aikaa meidän annettiinkaan elää, mutta meiltä myös riistettiin paljon, saimme kärsiä sairauksista ja surusta.
Kiitän sinua kaikesta sydämestäni, hyvä rakas ystäväni kaikesta hyvästä ja kauneudesta, jota olet suonut elämääni, jonka sinä kaikkina aikoina urheasti ja uskollisesti jaoit kanssani. Kiitän sinua myös äärettömästä rakkaudestasi ja huolenpidostasi. Anteeksi sinä hyvä nainen, jos olen loukannut tai satuttanut sinua. Kuinka syvästi ja tuskallisesti kadunkaan jokaista tuntia, jota en viettänyt kanssasi rakkain ja paras Mutz ja lapset. Uskoin, että velvollisuus ei salli sitä, tai että oli olemassa sitoumuksia, joiden uskoin olevan tärkeämpiä.
- - -
Koko elämäni olen ollut sulkeutunut luonne. En koskaan pitänyt siitä, jos joku tutki minua nähdäkseni mitä liikkui sieluni sopukoissa. Kätkin aina kaiken sisääni.
Kuinka usein sinä, rakkain, olet harmitellut ja kärsinyt siitä, että juuri sinulla, joka olit lähimpänä minua, oli niin vähäinen osuus sisäisessä elämässäni. Niinpä minä laahasin vuosia mukanani epäilyä ja ahdistusta siitä, olinko tekemässä oikeita ratkaisuja ja olivatko ankarat käskyt, jotka sain tarpeellisia. En voinut, eikä minun sallittu ilmaista mielipiteitäni kenellekään. Nyt sinä, rakkain ja paras Mutz voit ymmärtää miksi tulin yhä enemmän ja enemmän estyneeksi ja yhä enemmän saavuttamattomaksi. Ja sinä, rakkain Mutz, ja te kaikki rakkaat, huomaamattanne saitte kärsiä siitä ilman että olisitte voineet selittää käyttäytymistäni, hajamielisyyttäni, ja usein jurottavaa käytöstäni. Mutta niin siinä kävi: kadun sitä katkerasti. Pitkän ja yksinäisen vankeuteni aikana minulla on ollut tarpeeksi aikaa ajatella elämääni tyhjentävästi. Olen läpikotaisin tutkinut tekojani kaikista näkökulmista. Nykyisen tietämykseni valossa näen selvästi - katkerasti omalta kohdaltani - että koko se ideologia siitä maailmasta, johon uskoin niin tiiviisti ja varauksettomasti oli perustunut kokonaan vääriin lähtökohtiin ja täytyi jonakin päivänä väistämättä romahtaa.
Niinpä toimeni tämän ideologian palveluksessa olivat täydellisesti vääriä, vaikka minä uskollisesti luulin aatteen olevan oikean. Tietysti oli hyvin loogista, että suuri epäily kasvoi minussa, koska kääntymiseni pois uskosta Jumalaan perusti täysin vääriin lähtökohtiin. Se oli ankara taistelu. Mutta olen löytänyt uudelleen uskoni Jumalaan. Rakkain, en voi kirjoittaa enempää näistä asioista. Se kaikki on minulle liikaa.
Jos joskus joudut vaikeuksiin, etsi kristillisestä uskosta voimaa ja lohdutusta, sen jälkeen seuraa sydämesi ääntä. Älä anna minkään johdattaa sinua harhaan.Sinun ei kuitenkaan pidä tehdä niin kuin minä olen tehnyt. Sinun on tehtävä oma päätöksesi Jumalastasi. Lapset kulkevat joka tapauksessa eri teitä - koulun vuoksi - kuin me. Klaus voi myöhemmin päättää omasta puolestaan, kunhan hän on kypsynyt ja ehkä hän löytää oman tiensä.
Ja niin on kasa
raunioita jäljellä maailmastamme. Pelastuneiden on suurin ponnistuksin
rakennettava uusi ja parempi maailma.
Minun aikani on tullut
Nyt on aika sanoa lopulliset jäähyväiset teille rakkaimmat, teille, jotka olitte minulle rakkaimpia koko maailmasta.
Kuinka kova ja tuskallinen tämä ero on.
Sinua rakas ja paras Mutz kiitän koko sydämestäni vielä kerran kaikesta rakkaudestasi ja huolenpidostasi ja kaikesta siitä mitä toit elämääni. Rakkaiden lastemme kautta elän aina kanssasi, sinä surullinen, onneton vaimoni. Jätän teidän vakuuttuneena siitä, että kaikkien vaikeuksien ja surun jälkeen, teidän rakkaimpani, annetaan löytää pieni paikka elämän aurinkoiselta puolelta, ja että sinä saat tyydyttävät mahdollisuudet elämässä ja että sinä rakas ja paras Mutz saat lastemme kautta rauhallisen ja pysyvän onnen.
Kaikki hyvä sisimmässäni haluaa seurata teitä rakkaimpani tulevalla elämäntaipaleellanne. Kiitän ja lähetän terveiseni koko sydämestäni niille hyville ihmisille, jotka tukivat sinua hädässäsi ja auttoivat.
Viimeiset terveiseni menevät vanhemmilleni, Fritzille ja kaikille rakkaille, hyville ystävillemme.
Viimesen kerran lähteän terveiseni teille rakkaimpani, jokaiselle rakkaalle lapselleni, Annemäuslille, Burlingille, Püppille, Kindille ja Klausille ja sinulle rakas ja paras Mutz. Raskain sydämin sinulle, onneton vaimo parka, kaikista kaikista rakkain.
Muista minua
rakastaen.
Viimeiseen henkäykseeni pysyn rakkaimpani mukana.
Isänne