"Se oli jotain -19 vai mitä. Mä olin Wardilla silloin. No, en mä nyt
osannut sano generali ja mitä, kaikki miehet olivat setiä ja
naiset tätiä, oli sitten kuinka arvokkaita hyvänsä. No, mä vein sitten
Mannerheimille aina kukkia hotelli Kämpppiin, huone 90
vai oliko se 91. Adjutantin kanssa asu. Ja sitten hän aina tilas
puhelimella kukkia ja lähettää sinne ja sinne ja tulla sit
laskuttamaan ja minä olin sitten ainoa joka puhuin [ruotsia].
Mannerheim ei osannut suomea silloin. Ja minä sanoin vain
farbro Mannerheim ja att har du pengar att ge tillbaka, no nej jag har
inte. No, se lähetti sitten sen adjutanttinsa vaihtamaan
rahaa ja antoi mulle sitten että mä saan sen sopivan rahan. Eihän mulla
ikinä ollut rahaa.
- Millaiselta ihmiseltä tää Mannerheim tuntui?
Kivalta, niin mä sanoin että mua kohtaan se oli kiva.
- Jutteliks hän lasten kanssa?
Kyllä, se sanoi, että sett nu ner, hän finns chocoladekonfekter, hör
du, var so god. Mä en ollut ikinä saanut suklaakonfekteja ja no hur
smakar det, jag har aldrig fått så här gott.
- Vad sade Mannerheim då?
Ta lite mera. Kerran se tuli Wardin kukkakauppaan sitten niin ja minä
sitten, että tulee kukkakauppaan sisään ja minä niiaan
että god dag farbro Mannerheim niin hän sanoi, jar är ingen farbror åt
dig. Jag är general Mannerheim. No sitten mä olin
kerran ( ...) seppele. Hän tuli hautajaisiin sinne Lapinlahden sinne
(...) Odotan seppeleen kanssa ja talvipakkanen ja elävät kuvat
ja mä ajattelen että hyvä Jumala kun ei se tulekaan ja kaikki on jo
sisällä ja mä palelin. Seppele roikku tossa ja voi hyvä
Jumala. Mulla oli isän tekemät tallukkaat jalassa. Isä teki meille aina
talveksi tallukkaat. Niin, ei meillä ollut rahaa kenkiin.
Puukengissäkin kuljettiin.
No ja sit vihdoin ja viimein se autolla tuli ja sanoi voi stackars
liten, nu fryser du. No eihän mun tarvinnut sanoa että mä fryysaan. Mä
selitin hälle ettei viedä näitä kukkia nyt sinne kappeliin sisälle
lämpöiseen, ne kuihtuvat kaikki ja putoavat alas, että jätetään ne
tähän pakkaseen ja setä on kiltti ja ottaa sitten. Tack ska du ha och
här har du tio mark och gå genast och dricka hett saft.
Mulla oli ainakin hyvät suhteet häneen vaikka aina laulettiin silloin punikkiaikana että Mannerheim on vankka, se kävelee kuin ankka ja maha on kuin Amerikan silavaa, naama on kuin ryssän limppu, korvat on kuin näkkileipä. Ja kun mä ens kerran näin sen niin mä aattelin, että herra Jumala, noin komea herra. Eihän sillä ole mahaakaan eikä sillä ole mitään ja noin kiltti. Jos minä olisin -18-vuonna tiennyt että Mannerheim on... siitä löytyy ihminenkin, minä olisin kaikki viis kakaraa mennyt puheille. Kukaan ei neuvonut, sillä mun on täytynyt olla rohkea."