Saksalaisen "sosialistisen historiatietoisuuden" virallinen historia päättyi DDR:n myötä. Yksi tämän historiakuvan pilareista oli Buchenwaldin keskitysleirin historia.1 Vuonna 1992 saksalainen erityiskomitea, joka oli pohtinut leirin yhteyteen DDR:n vuonna 1958 perustaman museon ("Buchenwald Mahn- und Gedenkenstätte") tulevaisuutta tiivisti Itä-Saksassa viljellyn leirihistorian vinoutumat neljään kohtaan, jotka nyt yhdistyneen Saksan historiikeissä oli pyrittävä oikaisemaan.
Ensimmäiseksi olisi kerrottava Speziallager 2:sta, venäläisten vankileiristä Buchenwaldissa vuosina 1945-1950: tästä DDR:ssä vaiettiin.2 Toiseksi olisi käsiteltävä leiristä evakuoitujen ja sieltä muille leireille kuljetettujen n. 240 000:n ihmisen kohtaloa: DDR:ssä keskityttiin leirissä pysyneiden kommunistivankien vaiheisiin. Kolmanneksi olisi käsiteltävä kansallissosialismia (ja SS-järjestöä) nimenomaisesti rasismin ruumiillistumana: DDR:ssä se teoretisoitiin kohti sosialismia kehittyvän kapitalismin erityiseksi vaiheeksi, ja neljänneksi olisi purettava myytti urhoollisista kommunistitaistelijoista leirin vapauttajina: tässä sankaritarinassa Yhdysvaltain kolmannen armeijakunnan ratkaiseva osuus sivuutettiin. Vankien aktivismista johdettiin suora kehityslinja DDR:ään, ja ex-buchenwaldilaiset nostettiin moraaliseksi esikuvaksi uudelle Saksalle. 3
Buchenwaldin keskitysleiri perustettiin vuonna 1937 lähelle Weimaria, Thüringenin osavaltioon.4 Leirin hallinto perustui 1933 perustettuun Dachaun leiriin.5 Vankien itsehallinto6, hierarkia vankien keskuudessa jakoi vankeja ja vähensi koordinoidun vastarinnan mahdollisuutta. Buchenwaldin itsehallinnosta vastasi leirissä salaisesti toiminut KPD.7 Käytännössä saksalaiset kommunistit päättivät vankien elämästä ja kuolemasta. Hintana oli yhteistyö SS:n kanssa. 8
Lännessä kritiikkiä punaisia kapoja kohtaan julkaistiin heti sodan jälkeen: tilintekoa sotarikollisten kanssa ei helpottanut kiristyvä kylmä sota. 9 Lännessä keskitysleirejä koskeva historiankirjoitus oli yleisluonteista: SS kuvattiin demonisena, täysin Saksan muusta yhteiskunnasta irrallisena järjestönä. DDR puolestaan julisti olevansa uusi Saksa vailla Hitlerin valtakauden jäänteitä. Idässä julkaisiin vain puolueen oikeaksi hyväksymää Buchenwald-historiaa. Esimerkiksi Buchenwaldissa seitsemän vuotta viettäneen itävaltalaisen, Eugen Kogonin pioneeriteos, Der SS-Staat (1946) oli DDR:ssä kielletty, vaikka Kogon itse oli ollut yhteistyössä kommunistien johtaman leirikomitean kanssa. Buchenwaldin puhdistetusta historiasta tuli osa identiteettiä, jolle DDR rakentui. 10
1990-luvun alussa löytyi SED:n keskusarkistosta pöytäkirjoja, jotka kertovat puolueen kuulustelleen Buchenwaldin luottovankeja. Pääsyytettynä oli entinen leirinvanhin, vankisairaalan kapo ja tutkimuksen aikana Thüringerin osavaltion sisäministeri Ernst Busse(1897-1952). Nämä tutkimukset eivät johtaneet oikeustoimiin. Helmikuussa 1951 Berliinissä istunut venäläinen sotarikosoikeus tuomitsi Bussen ja entisen leirinvanhimman ja rakennussyksikön kapon, sittemmin mm Thüringenin poliisipäällikkön, Erich Reschken(1902-1980) elinkautiseen vankeuteen. Molemmat vietiin Neuvostoliittoon. Busse kuoli Workutassa, Siperiassa kesällä 1952. Reschke palasi 1955 DDR:ään kattilasepäksi. Hänet rehabilisoitiin 1965. 11
Stalinin kuoltua Buchenwaldin punaiset kapot palasivat poliittisesta paitsiosta DDR:n hallintoon. Heistä tuli valtiokoneiston kakkosketjua. He ylläpitivät myyttiä kommunistien puhtaasta sankaruudesta Buchenwaldissa. 12 Marxismi-leninismin mukaan kommunistikaaderissa kiteytyy dialektis-materialistinen, ihmistahdosta riippumaton historia. Aito kaaderi toteuttaa ihmiskunnan historiallisen kehityksen lakeja. Saksan historiassa tämän kehityksen päätepiste oli ollut Saksan Demokraattinen Tasavalta. DDR:n historian punaisessa langassa ei ollut korruptiota eikä oman edun tavoittelua. Siksi Buchenwaldin punaisten kapojen todellinen historia oli hylättävä teorian ja tulevaisuuden vastaisena.
https://www.youtube.com/watch?v=_-ZZ7nuFTkE
Buchenwaldissa salaisesti toimineessa KPD:ssa oli aktiivisia sisäpiiriläisiä noin kahdeksankymmentä henkeä. Walter Bartel (1904-1992), myöhemmin Humboldtin yliopiston historian professori kutsui leiriä sosialismin kouluksi, "Schule des Sozialismus".13 Tällä hän viittasi toisaalta kommunistien hyvin organisoituun toimintaan ja toisaalta buchenwaldilaisten myöhempään verkostoon itävyöhykkeellä ja DDR:ssä.
Vankien kannalta leirin itsehallinto on näyttänyt vähintäänkin ristiriitaiselta. Dachaussa kolmikymmenluvun alussa, kun vangit olivat vielä kaikki saksalaisia vasemmistolaisia, käytiin vankien keskuudessa keskustelua itsehallinnosta. Karkeasti esittäen sosialidemokraatit suhtautuivat itsehallintoon torjuvasti ja kommunistit myönteisesti. Vähemmistönä olleet sosialidemokraatit olivat tottuneet julkiseen toimintaan, parlamentarismiin, kun taas kommunisten poliittinen elämäntunto nousi salaisista organisaatioista, leninistisestä etujoukko-ajattelusta. Heidän joukossaan oli myös enemmän SS:lle tarpeellisia ammattitaitoisia työmiehiä. Useilla kommunisteilla poliittinen toiminta oli merkinnyt väkivaltaisia yhteenottoja kaduilla SA-joukkojen kanssa. He olivat tottuneet käskyihin, kuriin ja autoritaarisiin ihmissuhteisiin. He uskoivat itsehallinnon tuomaan hyötyyn, mahdollisuuteen säädellä ja suunnata leirijärjestelmän väkivaltaa omien, so. Saksan työväenluokan, Saksan historian luojan parhaimmiston suojaamiseksi. 14
Leirin komendantti vuoden 1941 loppuun oli Karl Koch 15. Itsekin pikkurikoksia aikoinaan puuhastelleena hän aluksi suosi ns. vihreitä, rikollisiksi merkittyjä. 16 Leirin taloudelliselle toiminnalle siitä oli haittaa. Vihreiden julmuus, huono organisaatiokyky ja työkohteissa tarvittavan ammattitaidon puute sotkivat hallintoa. Toisaalta vihreät rikolliset lohkaisivat Kochin himoamasta vankien omaisuudesta liian suuren kakun. Kesästä 1938 lähtien leirinvanhimmat olivat kommunisteja. Vähitellen he alkoivat saada omia miehiään yhä enemmän keskeisille paikoille. Leirissä toimiva KPD ei tuohon aikaan ollut yhtenäinen, ja avainpaikoilla toimivien vankien valvonta oli vielä heikkoa. Kapoilla saattoi olla yhteyksiä rikollisiin tai he eivät olleet riittävän kuuliaisia puolueelle. 17
KPD:n strategian peruspiirre oli, että puolueen keskeiset kaaderit ja leirin johtavat kapot olivat eri vankeja. KPD:n merkittävimmät johtajat leirissä olivat entinen Hamburger Volkszeitungin toimittaja Harry Kuhn(1900-1973), Ernst Busse, Albert Kunz(1896-1945) ja Walter Bartel(1904-1992). Busse oli valittu Reichstagiin vuonna 1932, Kunz Preussin parlamenttiin. Kunz ja Bartel olivat käyneet Lenin-koulun Moskovassa, ja Kunz oli ollut keskeinen hahmo Berliinin puoluekoneistossa. Heistä vain Bussella oli samanaikaisesti näkyvä asema leirin toiminnassa. Hän oli vuoden 1942 alusta vankisairaalan kapo. 18
Vankihierarkiassa oli kolme tasoa. Ylimpänä olivat leirinvanhimmat, joita oli yleensä kolme, keskeisimmät kapot, tärkeimmät tupapalvelijat ja parakkivanhimmat. He olivat kaikki saksalaisia. He nukkuivat oikeissa vuoteissa, käyttivät jopa siviilivaatteita eikä heidän ravinnostaan puuttunut mitään. Keskikastiin kuuluivat muut tupapalvelijat, työkohteiden etumiehet, kirjurit, ja mm. vankisairaalassa työskentelevät vangit, kapot ja parakkivanhimmat. He olivat enimmäkseen saksalaisia. Leirin suuri enemmistö sai "normaalit" ruoka-annokset, se työskenteli viikottain jopa 90 tuntia, nukkui ahtaasti kylkimyyryssä, viisikin miestä samalla laverilla, eli likaisissa vaatteissa, aliravittuina ja syöpäläisiä kuhisten. 19
KPD:n kolme tärkeintä orgaania leirin hallinnossa olivat työtilastotoimisto(Arbeitsstatistik), vankisairaala (Häftlingskrankenbau) ja leiripoliisi(Lagerschutz). 20 Lähes yhtä tärkeitä olivat ruuanjakelusta vastaava tupapalvelu (Stubedienst) ja omaisuustoimisto(Effektenkammer).
Omaisuustoimistoon uusien vankien piti luovuttaa henkilökohtaiset tavaransa. Elintarpeet ja tupakat hävisivät sille tielleen, rahat toimisto sen sijaan tilastoi tarkasti: niille kun ei leirissä ollut käyttöä. Stubedienst jakoi ruoka-annokset yleensä oikeudenmukaisesti, mutta oleellista olikin ylijäämäruoka, jota oli aina. Se pantiin omiin suihin. Ravinnonjakelua saatettiin käyttää myös aseena vankien sisäisissä kiistoissa. Vankisairaala (vuodesta 1938, perustettu ehkäisemään kulkutauteja, jotka saattoivat uhata SS:ää ja siviiliväestöäkin) oli kommunistivankien piiloutumis- ja lepopaikka. Aidosti sairaiden vankien hoito jäi toissijaiseksi tehtäväksi. Monet siellä palvelevat luottovangit eivät tienneet mitään sairaanhoidosta: tärkeämpää oli poliittinen luotettavuus. Vähäiset lääkkeet varattiin eliitille. Sairaalaa käytettiin myös eliminoitaessa punaisille vaarallisia vankeja. Vankisairaalan kapo valitsi SS:n haluaman vankimäärän lääketieteellisiin kokeisiin. Työtilastotoimisto päätti siitä, ketkä vangit lähetettiin mihinkin työkohteeseen. Raskas työkomennus saattoi merkitä kuolemaa. Tilastotoimiston tehtäviin kuului valita evakuoitavaksi määrätyt ryhmät. Tilastotoimisto ja vankisairaala olivat oivia aseita suojeltaessa vankeja SS:ltä tai muilta vangeilta: vanki saatettiin esimerkiksi tilastoida kuolleeksi ja hän eli leirissä uuden henkilöllisyyden turvin. Leiripoliisi vastasi SS:n antamien käskyjen noudattamisesta. Sen perustaminen 1942 vahvisti KPD:tä ja samalla vähensi SS:n läsnäoloa leirissä. 21
Hitlerin ja Stalinin liitto vei KPD:n ideologiseen kriisiin. Kansanrintamataktiikkaankin saksalaiset kommunistit olivat suhtautuneet perinteisesti epäilevästi. Monet Buchenwaldin kommunisteista olivat joutuneet vankilaan jo ennen kuin Komintern 1935 oli reivannut kurssiaan. He uskoivhttps://www.youtube.com/watch?v=_-ZZ7nuFTkEat yhä taistelun sosiaalifasisteja ja fasisteja vastaan olevan yhtä tärkeää: oli pyrittävä Neuvosto-Saksaan eikä yhteistyöhön sosialidemokraattien tai oikeistoryhmien kanssa. Tuskaa lisäsivät vielä saksalaisten emigranttikommunistien tuomat tiedot puhdistuksista Neuvostoliitossa. Kommunistit olivat eristäytyneitä muista vangeista ja tässä vaiheessa vielä sisäisesti epäyhtenäisiä, koska he tulivat eri puolilta Saksaa. Luottoasemien valtaaminen ei ollut KPD:ltä sodan ensivuosina tarkasti suunniteltua vaan ristiriitaista ja sattumien täyttämää toimintaa. SS:n tarjoama tilaisuus avasi mahdollisuuden parantaa omaa asemaa. Perusteluna oli koko leirin hyöty. Vasta vuodesta 1943 leirin KPD hakeutui yhteistyöhön muiden poliittisten ryhmien kanssa. Vuonna 1944 perustettiin sekä Kansanrintamakomitea (Volksfrontkomitee), jossa oli mukana myös SPD:n ja Zentrumin jäseniä että Kansainvälinen leirikomitea (International Lagerkomitee), joka pyrki koordinoimaan toimintaa Saksan tappion lähestyessä. 22
Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon helpotti kommunistien elämää ideologisesti, mutta leirissä ongelmat lisääntyivät. Lokakuuussa 1941 SS murhasi niskalaukauksin 8000 venäläistä sotavankia, leirissä aloitettiin lääketieteellisiä kokeiluja, sen kautta vietiin kehitysvammaisia murhattavaksi ja vuonna 1942 suurin osa leirin juutalaisista vietiin Auschwitziin. Lisäksi osa Kochin jälkeen leirille tulleista uusista SS-upseereista suosi mieluummin vihreitä kuin punaisia. 23
Vuonna 1941 SS syrjäytti Bussen, ja leirinvanhimmaksi tuli ei-poliittinen Josef Ohles. Hänen johdollaan 76 vihreää vankia alkoi toimia suunnitelmallisesti. He käyttivät hyväkseen kommunistien heikkoja kohtia, politiikkaa ja itärintamaa. KPD:llä oli leirissä salainen radiovastaanotin, mutta kommunistijohto salasi itärintaman uutiset jäseniltään. Ohles hankki vihreillekin radion ja alkoi levittää leiriin Moskovassa syyskuusta 1941 toimineen emigranttikommunisten radioaseman uutisia ja iskulauseita. Tiedonjanoiset rivikommunistit menivät lankaan ja kertoivat uutisia eteenpäin, kunnes vihreät antoivat heidät ilmi. SS vertasi levitettyjä uutisia Moskovan lähettämiin. Lopputulos todisti, että leirin kommunistit kuuntelivat vihollisradiota ja levittivät sen antamia tietoja. 48 kommunistikapoa lähetettiin maaliskuussa 1942 rangaistustyöyksikköön, kivimurskaamolle. Kuntz suljettiin leirin selliin. Hänet murhattiin vuonna 1945. Busse oli työyksikköön lähetettävien joukossa, mutta SS-lääkäri Valdemar Hoven siirsi hänet sairaalan kapoksi Walter Krämerin(1892-1941) tilalle. Kommunisteille jäi kuitenkin vielä vaikutusvaltaa: uuden komendantti Herman Pisterin 24 (1885-1948) henkilökohtainen parturi oli kommunisti ja mm. molemmat alemmat leirinvanhimmat. 25
Kesäkuussa 1942 parturi Franz Eichorn sai Pisterin uskomaan Ohlesin olevan tottelemattoman ja omavaltaisen. Pister määräsi miehen rangaistustyöksikköön, jossa hänet heti seuraavana päivänä murhattiin. Pister nimitti leirinvanhimmaksi kommunisteille suosiollisen, ei-poliittisen Fritz Wolffin. Kesäkuun lopussa rangaistuskomppaniassa ei enää ollut kommunisteja: sinne päätyivät kaikki Ohlesin kannattajat. KPD aloitti riveissään puhdistuksen: ryhmäkunnat kiellettiin, kaikki voimat keskitettiin hankittujen asemien säilyttämiseen. KPD erotti epäluotettavana toisen leirinvanhimman Hans Bechertin (1899-1943): hänet murhattiin sairaalassa maaliskuussa. Kesäkuussa 1943 oli Wolffin aika täysi. KPD sai SS:n uskomaan, että Wolffilla oli homoseksuaalisia suhteita puolalaisten vankien kanssa. Erich Reschke nousi ensimmäiseksi leirinvanhimmaksi, vuotta myöhemmin Hans Eiden(1901-1950). Vankisodhttps://www.youtube.com/watch?v=_-ZZ7nuFTkEan jälkeen KPD:n linja tiukentui: se keskittyi yhä enemmän omien suojemiseen, se liittoutui muiden maiden kommunistien kanssa, paransi heidän olojaan ja pikkuleiriä 26 lukuunottamatta myös leirin oloja yleensä. 27
Reschken noustua leirin vanhimmaksi ja kurin tiukentuessa myös etuoikeudet kasvoivat. Esimerkiksi Ernst Bussen ei tarvinnut osallistua piinaaviin nimenhuutoihin Appelplatzilla, hänellä oli oma huone, hän saattoi peseytyä päivittäin, syntymäpäiväänsä hän vietti lahjojen, oluen ja snapsin kera. Monien kapojen asema ei siviilissä taloudellisesti koskaan ollut yltänyt sille tasolle kuin leirissä. Vuonna 1943 Buchenwaldiin perustettiin bordelli, johon tuotiin Ravensbrückin leiristä naisia. "Oikeus" bordelliin oli vain saksalaisilla: KPD oli kieltänyt jäseniltään vierailut. 28
Amerikkalaiset valtasivat 5.4. 1945 Ohrdrufin, Buchenwaldin alaleirin. Leirissä lojui 3000 SS:ltä polttamatta jäänyttä ruumista. Tusinan verran piiloutuneita vankeja oli elossa. 8900 Ohrdrufista evakuoitua vankia saapui 40 km:n päähän Buchenwaldiin 7.4. Tuhat oli jäänyt matkan varrelle. Marssilla pysähtynyt vanki ammuttiin heti tai pamautettiin nuijaniskulla kuoliaaksi aivan kuin sodan lopputulos olisi lisännyt vartijoiden kiihkoa. Weimarista Buchenwaldiin johtavalla, kahdeksan kilometriä pitkällä tieosuudella vankien kimppuun oli kivein ja kepein hyökännyt raivopäisiä nuorukaisia Hitlerjugendista. 29
Buchenwaldin ravintotilanne oli hirvittävä. Talvella Auschwitzistä ja Gross-Rosenista evakuoidut pakkasen polttamat ja nälän kalvamat vangit olivat ylikansoittaneet leirin. Osa vangeista ei erottanut unta valveillaolosta. Heistä nälkä oli kaivanut jokaisen luunsolmun ja nivelkuopan näkyviin. Vankislangissa näitä itsekseen mumisevia aaveita kutsuttiin muslimeiksi, muselmännereiksi. 30
Samalla, kun Buchenwaldiin saapui vankeja alaleireistä, Pister oli aloittanut evakuoinnin. Juutalaiset olivat lähtölistalla ensimmäisenä. Pister yritti myös vangita leirin johtavat poliiittiset vangit, mutta International Lagerkomitee piilotti heidät. Idästä tulleiden vankien kokemuksista vangit tiesivät, että evakuointi merkitsi kuolemaa. Vankikomitea pelasi aikaa: toisaalla SS:n antamien käskyjen toteuttamisessa viivyteltiiin tai niistä kertakaikkiaan kieltäydyttiin; toisaalla komitea antoi vastarinnatta SS:n evakuoida leiristä juutalaisia, venäläisiä ja muita kansallisuuksia tai vankeja, joihin se ei poliittisesti luottanut. Aseellinen vastarinta 31olisi ilmeisesti merkinnyt verilöylyä leirissä. Epäilemättä vastarinnasta luopuminen 32 oli helpompaa niille, joita ei uhannut välitön evakuoiminen.
Ennen kaikkea evakuointia jarrutti kuitenkin amerikkalaisten eteneminen, ilmaherruus ja tukkeutuvat tiet. Kuolemanmarsseille lähti Buchenwaldista ja sen kommandoista noin 38 000 ihmistä enimmäkseen juutalaisia, puolalaisia ja venäläisiä. Heistä kolmannes menehtyi. Huhtikuun yhdestoista leirissä oli 21 000 ihmistä. Osa vangeista makasi pikkuleirissä mudassa ja omassa ulostuksessaan taivasta lasittuneesti tuijottaen. 33
Gustloffin asetehtaan kapo Bruno Falkenburg oli yöllä 10.4. ollut sisäpalvelussa leirin vankilassa. Selleissä oli 24 vankia, pääasiassa venäläisiä ja hollantilaisia. Yöllä Falkenburg oli kuullut selliinsä tukahtuneita huutoja, kolinaa, jysähdyksiä ja korinaa. Aamulla Falkenburgin käskettiin siivota sellit. Lattiat ja seinät olivat veren tahrimat. Pesuhuoneen viemärialtaassa lojui verisiä käsirautoja, joihin oli jäänyt lihan ja ihon riekaleita. Varastohuoneessa riippui verta tippuvia köysiä. Pesuhuoneesen jätetyt vartijoiden alusvaatteet ja sukat olivat imeneet itsensä verta täyteen. Julmuudet eivät päättyneet tähän. Viimeisenä yönä hirtettiin leirissä kuusitoista SS-sotilasta maanpetturina. He olivat osoittaneet pakohalunsa liian avoimesti. 34
Keskipäivällä huhtikuun yhdestoista leirin sireeni ulvoi varoituksen lähestyvistä vihollisen panssareista. SS-joukot alkoivat lähteä. Tuntia myöhemmin amerikkalaisia panssareita liikkui muutaman kilometrin päässä, Hottelstedtin kylän luona. Kello 14 leirin ohi marssi SS:n reservikomppania rintaman suuntaan, mutta se kääntyi kohti itää. Pian tämän jälkeen valvontatornien vartijatkin alkoivat siirtyä metsän suojiin. Hieman ennen kolmea muutamia vankeja nousi tyhjään pääportin torniin ja miehitti siellä olevan konekiväärin. Heti tämän jälkeen tuli leirinvanhin Hans Eiden paikalle ja nosti hakaristilipun tilalle salkoon valkoisen lipun. Leiriaukio täyttyi juoksevista vangeista. Englannin vastavakoilun kapteeni Christopher Burney katseli parakki 50:n ikkunasta, kuinka aseistautuneet vangit ryntäsivät vartijoiden vetäydyttyä vankileirin päätorniin. Burney piti joidenkin vankien harrastamaa sotilaallista pokkurointia naurettavana kommunistien järjestämänä teatterina. Vangit hakivat SS-asevarastosta lisää aseita. Jotkut räiskyttelivät aseitaan villisti taivaalle. Iltaan mennessä oli vangittu kymmeniä vastarintaan haluttomia SS-vartijoita. Omia oli menehtynyt kaksi. He olivat kuolleet vanhingonlaukauksiin tungoksessa vankien rynnäköidessä portille. 35
Samana iltapäivänä saapuivat leiriin Yhdysvaltain 3. armeijakunnan 4.stä divisioonasta luutnantti Emmanuel Desard ja kersantti Paul Bodot sekä toisaalla tiedusteluosastolta siviili Egon Fleck ja vastavakoilun luutnantti Edward Tenenbaum. Molemmat ryhmät kohtasivat tahollaan aseistettuja vankeja etsimässä leiristä paenneita SS-miehiä. Desardin ja Bodonin kohdanneita vankeja johti belgialainen Leopold Hansen. Hansen nousi sotilaiden jeeppiin, ja kaikki kolme ajoivat leiriin. Pääportilla hän alkoi huutaa ja viittoilla: "Amerikkalaiset! Mutta ensimmäinen on ranskalainen!". Ehkä jo sitä ennen olivat leiriin saapuneet Fleck ja Tenenbaum. Heidätkin otettiin villisti vastaan. He viettivät yön parakki 50:ssä (entisessä pilkkukuumekoelaboratoriossa). Aamulla leirin torvisoittokunta ja tuhannet ulkopuolelle hurraavat vangit herättivät heidät. 36
SS:n paettua leiristä lähiseudun väestö oli peloissaan. Leirikomitea organisoi SS:n ruokavarastojen etsintöjä, retkiä tehtiin kuorma-autoin jopa Jenaan ja Erfurtiin saakka. Paikallisten saksalaisten keskuudessa kierteli runsaasti huhuja ryöstöretkistä ja raiskauksista. Tämmöisiin uutisiin uskoi mieluusti Hitlerkin. Hän julisti bunkkeristaan, ettei ainuttakaan leiriä enää luovutettaisi viholliselle vankeineen.37
Todellisuudessa leirikomitean onnistui estää suurimittainen ryöstely. Saksalainen sosialidemokraatti Ernst Thape38 (1892-1985) muistaa vain joidenkin venäläisten ja puolalaisten kulkeneen ryöstöretkillä lähiseudulla. Se johtui hänen mukaansa siitä, että KPD ei uskaltanut puuttua venäläisten tekemisiin. 39
SS-vartijoita löytyi leirin ympäristöstä jatkuvasti. 19-vuotias amerikkalainen sotilas Harry Herder Jr. seurasi, kuinka yhtä heistä vietiin leirin selliin. Siellä kyynelehtivän miehen piti sitoa köyteen silmukka, nousta huoneessa olevalle pöydälle ja kiinnittää köysi katossa olevaan kiinnikkeeseen. Sitten miehen käskettiin pujottaa silmukka kaulaansa ja vetää köysi tiukalle. Tämän jälkeen hänen kätensä sidottiin. Miehet ryhtyivät liikuttamaan pöytää. Kohta SS-mies seisoi pöydän reunalla. Paksu köysi kaulassaan hän ei kyennyt katsomaan alaspäin. Miesjoukko kehotti häntä hyppäämään. Lopulta hän hyppäsi. Juuri, kun hänen painonsa oli siirtymässä köyteen, miehet ottivat hänestä kiinni. Sitten hänet nostettiin pöydälle uudestaan. Toista kertaa häntä ei otettu vastaan. SS-mies kuristui sätkien ja heiluen. 40
Leirissä riitti ongelmia: SS oli tuhonnut vesipumput, viemärit olivat tukkeutuneet, virtsaa ja jätöksiä lillui kaikkialla. Thapen mukaan erityisesti venäläiset ja puolalaiset kyykkivät takamus paljaina kulkureittien reunoilla. 41Lavantauti ja punatauti uhkasivat. Käymäliä ja viemäreitä puhdistamaan määrättiin vangittuja SS-vartijoita.42 Kenttäsairaalan aloitettua toimintansa 17.4. putosivat päivittäiset kuolemantapaukset viikossa 150:stä 20:een. Silti parakeissa makasi sadoittain miehiä, joita erotti vainajista vain hento hengenvire. Monelle apu tuli liian myöhään. 43
Huhtikuun loppupuolella Buchenwaldin ja Weimarin välillä avattiin junayhteys. Osa kaupungista oli raunioina, siellä täällä roihusi tulipaloja, joita vielä uskolliset kansallissosialistit olivat sytyttäneet. Amerikkalaiset asettivat 1.5. kaupungin uudeksi pormestariksi ex-buchenwaldilaisen, SPD:n jäsenen Fritz Behrin. Jotkut vangeista - ainakin ne joilla oli tupakkaa, voita, margariinia tai makkaraa - matkustivat Weimariin ostamaan lempeä kaupungin naisilta. Monet saivat vastineeksi sukupuolitaudin. 44 Leirin lapsille ja nuorukaisille 45 iltalomalla olevat amerikkalaiset sotilaat olivat mieluista seuraa. Heidän taskunsa olivat täynnä purukumia, suklaata ja tupakkaa. 46
Jo muutama tunti SS:n lähdöstä oli Hans Eiden julistanut kaiken vallan leirissä siirtyneen vankikomitealle.47 Pikkuleiri pysyi edelleen eristettyinä muusta leiristä samalla, kun vankeja kiellettiin jättämästä pääleiriä. Leirikomitea oli huolissaan ulkomaisten ja nyt aseistettujen vankien kostonhimosta kaikkia saksalaisia kohtaan. Leirin KPD:n johtajan Walter Bartelin (1904-1992) kehotuksesta muutamat punaiset kapot piiloutuivat, mm Lagerschutzin kapo, Hein Hauptmann, jota amerikkalaiset myöhemmin tutkimuksissaan luonnehtivat sadistiksi. KPD:n johto kokoontui ensimmäisen kerran avoimesti seuraavana päivänä. Kokouksen alussa vietettiin hetken hiljaisuus kuolleiden tovereiden muistoksi ja sen jälkeen huudettiin kolminkertainen "Rotfront!". Harry Kuhn muistutti tilannearviossaan KPD:n noudattavan Kominternin kansanrintamataktiikkaa ja että Thüringenista ja Sachsenista tulleiden tovereiden vasemmistolaiset linjavirheet, joiden mukaan fasismi olisi Saksassa välittömästi korvattava proletariaatin diktatuurilla oli oikaistu. Lopuksi hän totesi, että KPD oli ollut voimaton estämään venäläisten evakuointia ja että leirikomitean valitsema viivytystaktiikka oli ollut oikea ratkaisu. KPD asetti samana päivänä komitean, jonka tehtävä oli tutkia leirin puoluejäsenten toimintaa ja tarkastaa heidän luetettavuutensa. 626 jäsentä määriteltiin aktivistiksi, 111 ex-vankia haki jäsenyyttä ja 59 erotettiin joko tottelemattomuuden tai liian läheisten SS-suhteiden vuoksi. Näiden joukossa oli mm. kurittomuudesta moitittu entinen leirinvanhin Karl Barthel(1907-1974) ja myöhemmin DDR:n urheiluliiton puheenjohtaja, Heinz Dose. Seuraavina päivinä KPD:n johtama leirikomitea luetutti kaittumissa antifasistisia julistuksiaan, määräyksiään ja iskulauseitaan, vaikka useimmat vangit Burneyn mukaan toivoivat ämyreiden viimeinkin vaikenevan. 48
Aamulla 12.4. leirikomitea järjesti paraatin Appelplatzilla. Plakaatteissa ylistetiin puna-armeijaa ja Stalinia. Juhlapuheiden lisäksi luutnantti Tenenbaum tervehti vankeja saksaksi. Vangit olivat järjestäytyneet kansallisuuksittain. Leirin juutalaiset eivät esiintyneet omana kansallisuutenaan. Ei heillä ollut edustusta leirikomiteassakaan.13.4. leiri oli virallisesti ame.rikkalaisten hallussa. Vastuun otti majuri L.C. Schmul. Hän määräsi Hans Eidenin edelleen leirinvanhimmaksi. Komitean piti ylläpitää järjestystä. Schmul lupasi nopeaa kotiinpaluuta niille, joiden kotiseudulta Wehrmacht oli vetäytynyt ja määräsi kaikki leirissä olevat aseet luovutettaviksi kello kahdeksaantoista mennessä. 49
Aseiden luovuttaminen sujui ongelmitta, vaikka saksalaiset kommunistit suhtautuivatkin nyreästi leirin vapauttaneeseen "väärään" armeijaan. Aseet luovutettiin Appelplatzilla, mielenosoituksellisesti leirikomitean johdon edestä kulkeneen ohimarssin jälkeen.50 Vain venäläiset sotavangit saivat toistaiseksi pitää vähäiset aseensa. Ehkä Schmul pyrki välttämään k.ikkea kitkaa itäliittolaisen kanssa. Burneyn mukaan venäläiset myös ilmaisivat selvän mielipiteensä saksalaisista vangeista. Heiltä venäläiset eivät halunneet enää käskyjä. Määräysten toivottiin tulevan suoraan majuri Schmulilta. 51
Saksalaisten ja muiden vankien suhteet olivat epäluuloiset ja ylipäätään https://www.youtube.com/watch?v=_-ZZ7nuFTkEeri kansallisuudet kyräilivät toisiaan. Ranskalaiset olivat päivää ennen vapautusta yksinkertaisesti jättäneet kaikki keskeiset luottotehtävänsä epäluuloisina saksalaisten aikeista. Kun ilmeni, että leirissä oli oltava vielä yksi yö, he palasivat piiloistaan. Saksalaiset puolestaan pitivät ranskalaisia kurittomina individualisteina. Venäläiset taas käyttivät asemaansa sosialistisen valtion sotilaina hyväkseen: jokaista, joka vastusti heidän vaatimuksiaan he nimittivät fasistiksi. 52
Leiriin tutustunut amerikkalainen vastavakoilun upseeri Saul Padover huomasi jännitteen saksalaisten ja muiden vankien välillä. Muuan puolalainen vanki saapui leiriin syli täynnä siviilivaatteita, jotka hän ilmeisesti oli ottanut lähitalojen asukkailta. Pienikokoinen Lagerschutziin kuuluva saksalainen sähähti vihaisesti puolalaiselle syyttäen tätä varkaaksi. Puolalainen ei korviaan lotkauttanut. 53
Poliittisten vankien joukossa vähemmistönä olleet sosialidemokraatit pitivät 13.4 ensimmäisen yhteisen kokouksen ja julkaisivat Herman Brillin54 (1895-1959), muotoileman, nykymittapuun mukaan varsin radikaalin manifestin "Für Freiheit, Frieden, Sozialismus". Kommunisteille manifesti oli yllätys, varsinkin kun he itse olivat epätietoisia omista linjavedoistaan, koska tarkkoja uutisia ja ohjeita Moskovasta ei vielä ollut saatavilla.55 Bartelin johdolla kommunistit perustivat 22.4. saksalaisen komitean (Deutsches Komitee). Sen nimissä esitettiin Volksfronkomiteen kokouksessa linjaveto, jonka malli oli saatu Moskovassa toimivan Nationalkomitees Freies Deutsclandin radiolähetyksistä. Bartel kutsui antifasisteja työhön toisaalla proletaariseen yhtenäisyysrintamaan ja toisaalla antifasistiseen kansanrintamaan. Julistus merkitsi aloitteen luovuttamista Moskovasta palaaville ja Moskovan ohjauksessa toimiville pakolaisille. 56
Leirin demareista monet nyreksyivät neuvostomielistä linjaa ja KPD-vetoisia järjestöjä. Erimielisyyttä ryhmässä syntyi tulevasta sosialidemokratian suunnasta. Ernst Thape piti Benedikt Kautskyn linjavetoja dogmaattisina, liian luokkataisteluhenkisinä, sopivina isä-Karlin aikaan. Thapen mukaan sosialidemokratia oli tiiviisti sidottava läntiseen reformismiin. 57
Seuraava suuri massatapahtuma oli 19.4. Internationalen ja kansallisuushymnien soidessa vangit saapuivat parakeittain Appelplatzilla. He muistivat juhlavassa tilaisuudessa yli 50 000:tä leirillä menehtynyttä ihmistä. Vangit vannoivat valan, jossa he julistivat natsismin täydellisen tuhoamisen, rauhan ja uuden maailman rakentamisen olevan heidän tuleva tehtävänsä. Myös komendantti Schmul ilmaisi kunnioituksensa natsiterrorin uhreille, vankien yhteistyölle ja taistelulle SS:ää vastaan. 58 DDR:n Buchenwald-mytologia sai tilaisuudesta runsaasti aineistoa. Julkisuus leirin ympärillä oli tuolloin jo varsin suurta. Delegaatioita ja journalistiryhmiä saapui lännestä katsomaan leiriä. 59 Buchenwald oli oiva paikka poliittiseen propagandaan.
Toukokuun ensimmäisenä monet lähiseudulle jo kotiin matkustaneet saksalaiset palasivat Buchenwaldiin osallistuakseen vappujuhlaan. Vangit marssivat Appelplatzille punaisten ja kansallisten lippujen alla: Marxismin aatteellisten isien lisäksi myös Buchenwaldissa murhattu Ernst Thälmann(1886-1944) oli kuvakavalkaadissa. Thomas Geven valtasi voimakas yhteisyyden ja voiman tunne: "- - Minua unohdettua nuorukaista, joka vuosia olin mädäntynyt keskitysleireillä tervehdittiin! Poskeni punehtuivat kiihtymyksestä. - - ". Saksan lippuna oli punaisella pohjalla viisisakarainen tähti. Komitean sosialidemokraatit olivat ehdottaneet Weimarin tasavallan lippua (musta/punainen/keltainen), mutta kommunistit eivät suostuneet marssimaan vihatun Weimarin tasavallan väreissä. Paikallisten kommunistien ja sosialistien lisäksi myös Puna-armeijan edustaja tervehti vapautuneita vankeja. Ernst Thapen harmiksi yksikään amerikkalainen ei puhunut juhlassa. Iltapäivällä väki hajaantui omiin kansallisiin vappujuhliinsa. Illalla kokoonnuttiin vielä yhteen kansanmusiikkiesitysten merkeissä. 60
Vapun jälkeen leirin uusi komendantti, kapteeni Ball kielsi leirikomitean toiminnan. Ballin mukaan vankien kotiinpaluun järjestämisessä komiteaa ei enää tarvittu. Todellinen syy oli leirikomitean neuvostomielisyys. Heinäkuun alussa leiri luovutettiin venäläisille. Silloin se miltei tyhjä. 61
Epäinhimilliset olot ja leirin hierarkia olivat murentaneet vankien keskinäistä yhteistuntoa. Vankieliitti oli irtaantunut leirin arjesta, tai ei enää ollut piitannut siitä. Kommunistien käsissä olleet elintarvikkeet ja vaatteet olisivat vähäisenäkin saattaneet monelle muselmännerille olla ratkaiseva voiman lähde noutajaa vastaan.62 Tavalliset vangit joutuivat taistelemaan ravinnosta, ruokailuvälineistä ja vaatteista keskenään. Leirissä ei ollut DDR:n historiakirjoituksen mainostamaa solidaarisuutta. Leiripoliisi vangitsi tarmokkaasti SS.n käsistä karanneet vangit, koska leirin häiriötön toiminta oli KPD:n kaaderisuojelun kannalta olennaisempaa, solidaarisuutta tärkeämpää. 63 Vankihierarkian sisällä kyti viha. Leirin saksalaiset kommunistit eivät kuitenkaan olleet antisemiittejä, he auttoivat monia erityisesti lännestä tulevia juutalaisia ja suhtautuivat muihin vankeihin täysin toisesta lähtökohdasta kuin kansallissosialistit. Siksi vangittujen kommunistien ja SS:n suora samastaminen on sekä ideologisesti että historiallisten tapahtumien valossa absurdia. Venäläisen sotarikosoikeuden tuomiot olivat tahollaan myös keinoja DDR:n ruodussa pitämiseksi kylmän sodan kuumassa vaiheessa. Kaikkia kommunistien tekemiä valintoja ei kuitenkaan voi panna keskitysleirin äärimmäisten olojen tillin. Yhteistä kommunisteilla ja kansallissosialisteilla oli eri lähtökohdista nouseva jyrkän hierarkkinen ajattelu, anti-individualismi ja saksalaisuus. Saksalaiseen nationalismiin oli latautunut sosiaalidarvinistinen ylemmyydentunne varsinkin slaaveja kohtaan. 64 Lisäksi leninistinen avantgardismi loi aatteellista pohjaa ylenkatseelle erityisesti idästä tulleita ei-kommunistisia vankeja kohtaan.
Nykyinen
Buchenwaldin museo ja arkisto.
Simon Wiesenthal Center Buchenwaldista.
SWC:n laaja kuvakokoelma.
Tietoa
leiristä.
Yhdysvaltain ilmavoimien sotilaan, Orv
Iversonin Buchenwald-sivut.
1. Buchenwaldista
ja DDR:stä Overesch, Manfred, Buchenwald und die DDR: oder die Suche
nach Selbstlegitimation, Köln, 1995. Takaisin
2.
Aiheesta on ilmestynyt ainakin Bodo Ritscher, Speziallager Nr. 2
Buchenwald. Zur Geschichte des Lagers Buchenwald 1945 bis 1950, Weimar
1993. Takaisin
3. Der
"Gesäuberte" Antifaschismus: die SED und die roten Kapos von
Buchenwald; Dokumente / hrsg. von Lutz Niethammer, Berlin 1994, 23
[Antifaschismus]. Takaisin
4.
NSDAP kannatus oli Thüringenissä ollut keskimääräistä vahvempaa,
Schley, Jens, Nachbar Buchenwald. Die Stadt Weimar und ihr
Konzentrationslager 1937-1945, Köln 1999, 11-27; 1930-luvun lopussa
leirien (maantieteellinenkin) uudelleenorganisointi oli lopussa: Dachau
sijaitsi Etelä-Saksassa, Buchenwald keskisessä ja Sachsenhausen
Pohjois-Saksassa, Kogon, Eugen, Der SS-Staat, Das System der Deutschen
Konzentrationslager, Frankfurt am Main 1948(1946), 40. Takaisin
5.
Dachaun komendantti oli Theodor Eicke. Hän loi leireille hallinnon,
rankaisumenetelmät ja vartioston ohjesäännöt, Anatomie der SS-Staates
II, Hans Buchheim, Martin Broszat, Hans-Adolf Jacobsen, Helmut
Krausnick, Freiburg 1965, 56-97; Eicke oli yksi Ernst Röhmin
murhaajista. Myöhemmin Eickestä tuli SS-Totenkopfdivisioonan komentaja.
Hän katosi Venäjällä 1943, Segev, Tom, Soldiers of Evil, The
Commandants of the Nazi Concentration Camps, Berkley 1991(1987), 96-125. Takaisin
6.
Itsehallintoa käytettiin ankaruudeltaan eriasteisissa työleireissä.
SS:n sodanaikaiset luumyllyt, kuolemanleirit, kuten esimerkiksi
Treblinka Auschwitzissa olivat olemassa murhaamista varten, Kogon,
1948, 43. Takaisin
7.
Leirissä oli 1800 saksalaista vankia huhtikuussa 1945. Poliittisten
joukossa he olivat enemmistö, mutta koko leirissä pie.ni vähemmistö.
Vankimäärä oli suurimmillaan yli 50 000, 136 alaleiriä mukaan lukien
yli 80 000, The Buchenwald Report, Translated, edited and with an
introduction by David A. Hackett, Oxford 1995, 8 [Report]. Takaisin
8. Antifaschismus, 16. Takaisin
9.
Vuoteen 1983 mennessä länsiliittoutuneilla ja länsisaksalaisilla
oikeusistuimilla oli ollut n. 88 000 eri sotarikostapausta. Ju.tuissa
oli annettu tuomioita ilman vetoomusoikeutta 6456:ssa tapauksessa.
Vapauttavia päätöksiä luettiin 79 638 kertaa, War Crimes, War Criminals
and War Crime Trials. An Annotated Bibliography and Source Book.
Compiled and edited by Norman E. Tutorow. Bibliography and Indexes in
World History number 4, London 1986, 5-8; ensimmäinen Buchenwaldia
käsitellyt sotarikosoikeudenkäynti oli amerikkalaisten järjestämä.
Amerikkalaiset olivat vanginneet Buchenwaldin rikoksista 793 ihmistä.
Oikeus istui Dachaussa vuonna 1947 ja antoi 22 kuolematuomiota, joista
yhdeksän pantiin täytäntöön. Yhtä lukuunottamatta kaikki vankeuteen
tuomitut olivat vapaana 1950-luvun puolivälissä. Saksalaisten
keskuudessa armahduksia pidettiin 1950-luvulla oikeudenmukaisina:
syytetyillä oli sukulaisia, ystäviä ja tuttavia, jotka tiesivät
syytetyn "hyväksi ihmiseksi", Konzentrationslager Buchenwald 1937-1945.
Begleitband zur ständigen historischen Ausstellung. Herausgeben von der
Gedenkstätte Buchenwald. Erstellt von Harry Stein, Göttingen 1999,
254-255 [Buchenwald 1999].
Takaisin
10.
Buchenwald 1999, 11-14; Saksojen kolmatta valtakuntaa koskevasta
historiankirjoituksesta, Hentilä, Seppo, Jaettu Saksa, jaettu historia.
Kylmä historiasota 1945-1990, Suomen Historiallinen Seura,
Historiallisia tutkimuksia 183, Helsinki 1994, s. 250-279. Takaisin
11. Antifaschismus, 11,
14-15, 513. Takaisin
12. Antifaschismus, 16, 26.
Takaisin
13. Antifaschismus, 27. Takaisin
14.
Antifaschismus, 29-30; Kautsky, Benedikt, Teufel und Verdamte.
Erfahrungen und Erkenntnisse aus sieben Jahren in deutschen
Konzentrationslagern, Zürich 1946, 129-130, 134.
Takaisin
15.
Karl Otto Koch oli korruptoitunut Himmlerin suosikki, jonka tähti
putosi sotaonnen myötä. Koch vaurastui juutalaisilta varastamallaan
omaisuudella. Himmler hylkäsi hänet, ja SS:n oma tuomioistuin tuomitsi
kuolemaan. Hänet ammuttiin Buchenwaldissa muutama päivä ennen
amerikkalaisten tuloa. Hänen vaimonsa oli aikoinaan suurta julkisuutta
aiheuttanut Ilse Koch, jota syytettiin seksuaalisista perversioista,
murhista ja lampunvarjostimien ja kirjakansien valmistuttamisesta
tatuoidusta ihmisihosta. Ilse Koch hirtti itsensä vankeudessa 1967,
Arthur L. Smith, Die Hexe von Buchenwald. Der Fall Ilse Koch, Köln
1995(1983); "itäsaksalainen" käsitys Ilse Kochista Pierre Durand, Die
Bestie von Buchenwald, Berlin 1986 (1982); saksalaisten
oikeudenkäynnistä Ilse Kochia vastaan, Justiz und NS-Verbrechen VIII,
Amsterdam 1972, 30-137. Takaisin
16.
Poliittisten vankien piti käyttää punaista kolmiota, "rikollisten"
vihreää, "epäsosiaalisilla" oli musta kolmio, Jehovan todistajilla
violetti, romaneilla ruskea ja homoseksuaaleilla vaaleanpunainen.
Juutalaisilla Daavidin tähden alempi kolmio oli keltainen,
päällimmäinen väri oli jokin edellisistä. Kirjain kolmiossa kertoi
kansallisuuden, Buchenwald 1999, 62; Report, 29-31, Kogon 1948, 46-52;
leirin ensimmäinen leirivanhin oli entinen SA-iskuryhmän johtaja Hubert
Richter; toinen oli "ammattirikollinen" Paul Henning. Richter oli
brutaali murhaaja, joka naureskeli omille nokkeluuksilleen. Yksi miehen
mielilause oli: " Wir sind nicht mehr im Lande der Dichter und Denker,
sonder im Lande der Richter und Henker!", Kogon 1948, 5. Takaisin
17. Kogon 1948, 65;
Antifaschismus, 31-32.
Takaisin
18.
Antifaschismus, 33, 36, 493, 496, 508-509; Buchenwald, Mahnung und
Verpflichtung, Dokumente und Berichte, Vierte, völlig neue bearbeitete
Auflage, Berlin 1983, 753, 756[BuMaVe]. Takaisin
19. Kautsky 1946, 159-169.
Buchenwald 1999, 99-103.
Takaisin
20.
Adler H.G., Selbstverwaltung und Widerstand in den Konzentrationslagern
der SS, Vierteljahrshefte für Zeitgeschichte 8, 1960, 225-226;
Buchenwald 1999, 146-147. Takaisin
21.
Burney, Chistopher, The Dungeon Democracy, London 1945, 11-14, 22-34;
Buchenwald 1999, 146-147; Antifaschismus, 53; myös Report, 210-217,
257-259, 267-270; leiriin saapuvien poliittisten kohtelusta Poller,
Walter, Arztschreiber in Buchenwald, Bericht des Häftlings 996 aus
Block 39, Hamburg 1946, 20-36.
Takaisin
22. Antifaschismus, 34-38;
BuMaVe, 747; Buchenwald 1999, 213-214.
Takaisin
23. Antifaschismus, 38-39. Takaisin
24.
Amerikkalaiset vangitsivat Pisterin 1945, hän sai kuolemantuomion 1947
ja kuoli vankeudessa sydänkohtaukseen 1948, Buchenwald 1999, 43. Takaisin
25.
Antifaschismus, 39-40; myöhemmin siirto sairaalaan juuri tuolloin oli
piinallista Busselle, Walter Krämer, Reichstagin jäsen vuodelta 1932
murhattiin samana syksynä, ibidem.; Waldemar Hoven tuomittiin
Nürnbergissä kuolemaan ja hirtettiin 1948, Buchenwald 1999, 308. Takaisin
26.
Kleine Lager sijaitsi pääleirin parakkien pohjoispuolella.
Piikkilanka-aita erotti sen muusta leiristä. Jo kristalliyön jälkeen SS
oli tarvinnut "suljettuja", väliaikaisia osastoja leirissä. Vuodesta
1943 pikkuleiristä tuli pysyvä. Siellä ei ollut puhdasta juomavetta, ei
kunnollisia käymälöitä, asuntoina oli Wehrmachtin ikkunattomia
hevostalleja ja sotilastelttoja. Tallit oli suunniteltu 50:lle
hevoselle. Pahimmillaan yhdessä tallissa asui lähes 2000 ihmistä,
pääasiassa juutalaisia. Talleista loppui happi, sairaat makasivat
ulosteissaan, ahtaus oli sietämätöntä. Buchenwald 1999, 149-151;
Report, 271-278, 316-318. Takaisin
27. Antifaschismus, 40-42,
46-47, 58; Buchenwald 1999, 146; Report, 256-257, 267-268. Takaisin
28. Antifaschismus, 48.
Takaisin
29.
Kogon 1948, 327-328; BuMaVe, 246, 750; Report, 99, 115, 327, 354;
Buchenwald 1999, 183, 227; Himmler oli käskenyt Ohrdrufin vangit
evakuoitavaksi Buchenwaldiin ja heikot surmattavaksi. Hän oli
painottanut, ettei juutalaisia saanut vanhingoittaa. Himmler
suunnitteli vaihtokauppaa, jossa ostaisi liittoutuneilta,
"maailmanlaajuiselta juutalaisten salaliitolta" itselleen turvallisen
matkan Ruotsiin, Höhne Heinz, The Order of the Death's Head, The Story
of Hitler's SS, (Der Orden unter dem Totenkopf, 1967) New York 1986,
631-651. Takaisin
30. BuMaVe, 598-599, 749;
Report, 6, 330-332, 346. Takaisin
31.
Vangeilla oli jonkin verran aseita, kymmeniä kranaatteja, 91 vanhaa
karbiinia, kevyt konekivääri ja 20 pistoolia, Buchenwald 1999, 214:
DDR:n historiankirjoituksessa vankien sotilaallinen järjestäytyminen ja
aseistus saivat suuren huomion, esim BuMaVe, 541-597. Takaisin
32. Yleensä ratkaisua on
pidetty oikeana, esim. Kogon 1948, 326-327.
Takaisin
33.
Leirin tapahtumista huhtikuun alkupäivinä, Burney, 1945, 77-81; Kogon
1948, 229, 327-333; BuMaVe, 598-619, Buchenwald, Ein
Kon.zentrationslager, Bericht der ehemaligen KZ-Häftlinge Emil
Carlebach, Paul Grünewald, Hellmuth Röder, Willy Schmidt, Walter
Vielhauer, Herausgeben im Auftrag der Lagergemeinschaft Buchenwald-Dora
der Bundesrepublik Deutschland, Frankfurt am Main
1986,137-147[Buchenwald 1986]; Report, 3-4, 96-104, 123, 322-331;
Buchenwald 1999, 227-242; Itäsaksalaisessa kirjallisuu.dessa syyllinen
vankien evakuointiin oli Yhdysvaltain kolmas armeijakunta, joka olisi
tietoisesti viivytellyt kommunisteiksi tiedettyjen vankien
pelastamisessa, BuMaVe, 600. Takaisin
34. Report, 202-203;
BuMaVe, 611. Takaisin
35.
Burney 1945, 82; Kogon 1948, 334; BuMaVE, 612-613; Buchenwald 1986,
145-147; Buchenwald 1999, 232-234; Ernst Thape Buchenwalder
Tagebuch[Thape] teoksessa Overesch Manfred, Ernst Thapes Buchenwalder
Tagebuch von 1945, Vierteljahrshefte für Zeitgeschichte 29,1981,
671-672; amerikkalaisten roolia vapautuksessa korostaa Barthel, Karl,
Die Welt ohne Erbarmen, Bilder und Skizzen aus dem K.Z., Rudolfstadt
1946, 155-160. Takaisin
36. Buchenwald 1999, 235;
Report, 5. Takaisin
37.
Geve, Thomas, Youth in Chains, Jerusalem 1958, 224-229; Bridgman Jon,
The End of The Holocaust, The Liberation of the Camps, London 1990, 83.
Takaisin
38. Thape liittyi sodan
jälkeen SED:hen, 1946-48 Sachsen-Anhaltin kulttuuriministeri, siirtyi
länteen 1948, Antifaschismus, 516.
Takaisin
39. Schley 1999, 123-125;
Thape teoksessa Overesch 1981, 651-653.
Takaisin
40. Herder, Harry Jr, The
Liberation of Buchenwald, http:
//www.remember.org/witness/herder.html,
25. 4. 2000. Takaisin
41. Thape teoksessa
Overesch 1981, 657; Geve 1958, 221-224.
Takaisin
42.
Poliittisten vankien aloitteesta myös "vanhat natsit" Weimarista
kävivät huhti-toukokuussa siivoamassa leirin käymälöitä, Schley 1999,
127-128. Takaisin
43.
Report, 6-8; Leirin olot olivat vakiintuneet 25.4. mennessä.1800:n
saksalaisten lisäksi leirissä oli hengissä mm. 2900 ranskalaista, 3800
puolalaista, 4380 venäläistä ja 2105 tsekkiä. Juutalaisia kaikista
henkiin jääneistä oli 4000, ibid. ja Buchenwald 1999, 237. Takaisin
44. Geve 1958, 235-237;
Thape teoksessa Overesch 1981, 663.
Takaisin
45.
Alle kahdeksantoista vuotiaita lapsia Buchenwaldissa oli tuolloin noin
900. Eniten oli juutalaisia ikäluokissa 14-18. Kaikki olivat poikia.
Nuorin tunnettu oli kolmevuotias puolalaispoika. Hän selvisi leiristä
hengissä, Report, 278-279. Takaisin
46. Geve 1958, 233. Takaisin
47. Eidenin julistusten
tekstit kts. BuMaVe, 626-7. Takaisin
48.
Antifaschismus, 65-66, 69; Burney 1945, 82-83; Kuhn puhui kokouksessa
"leirin vapauttaneesta liittoutuneitten armeijasta," joka oli toiminut
yhteistyössä vankikaaderien kanssa - myyttiä itsensä vapauttaneista
vangeista ei vielä ollut, Buchenwald 1999, 13.
Takaisin
49. Report, 5; Buchenwald
1986, 147-149; BuMaVe, 638-639. Takaisin
50. BuMaVe, 618-619.
Takaisin
51. Burney 1945, 83-84. Takaisin
52. Thape teoksessa
Overesch 1981, 646, 657; Kogon 1948, 368; vankihierarkiaa painottava
kuvaus Buchenwaldista, esim Burney 1945.
Takaisin
53. Padover, Saul K.,
Psychologist in Germany. The Story of an American Intelligence Officer,
London 1946, 286-287. Takaisin
54.
Brill liittyi SPD:hen 1920, Reichstagin jäsen vuosina 1932-33,
liittotasavallassa valtio-oikeuden professori, Buchenwald 1999, 295. Takaisin
55. Thape teoksessa
Overesch 1981, 660; Buchenwald 1999, 246
Takaisin
56. Heidän joukossaan oli
Walter Ulbrichtkin, Overesch 1981, 635.
Takaisin
57. Thape teoksessa
Overesch 1981, 661-663; manifestin teksti, Kautsky 1946, 299-304. Takaisin
58. Buchenwald 1986,
152-153. Takaisin
59.
Amerikkalaisten aloitteesta Buchenwald sai suurta huomiota läntisessä
lehdistössä. Huhti-toukokuussa leiri suorastaan kuhisi poliittisia
delegaatiota ja journalistiryhmiä, esim. Report, 9-15. Takaisin
60. Geve 1958, 237-240;
BuMaVe, 646-647, 752; Thape teoksessa Overesch 1981, 666-669. Takaisin
61. Report, 9; BuMaVe, 752.
Takaisin
62. Kautsky 1946, 131;
Burney 1945, 12. Takaisin
63.
Kuvaava oli venäläisen Grigorin tapaus, jonka onnistui piileskellä
leirissä useita päiviä ennen kuin Lagerschutz hänet löysi, kts esim.
Barthel 1946, 71-78; kts myös Antifaschismus 264-269. Takaisin
64. Antifaschismus 50-52. Takaisin