Ikäväkseni olen todennut, että on syntymässä juopa kotirintaman ja rintamamiesten välille. Tunnustan rintamamiehenä heti aluksi, että rintamamiehetkin ovat olleet osaksi siihen syypäitä. Mielestäni vain ne harvat, jotka ovat kokeneet sekä kotirintaman että taistelurintaman vaivat ja kauhut, voivat tasapuolisesti arvostella varsinaista rintamaa ja oloja siellä sekä vastaavasti kotirintamaa.
Rintamalta palannut sotilas ei saata ihmetellä eikä innostua niistä pommituskertomuksista, joita hän kotirintamalta saa kuulla, eikä hän jaksa täysin ymmärtää niitä vaikeuksia, joita rintamantakaisten on täytynyt kestää enempi kuin kotirintamalainenkaan voisi käsittää parhaimmalla tahdollansakaan niitä vaaroja ja vastuksia, joita rintamalla koetaan. Muutamien kotirintamalaisten olen kuullut väittävän, että rintamalta tulleet olisivat sanoneet, että heidän käsityksensä mukaan rintamalla olisi paljon parempi kuin kotirintamalla pommituksien uhkaamana.
Allekirjoittanut joitui toipilaana kuukauden verran olemaan kaupungissa, jota pommitettiin tänä aikana useita kertoja ja sattuipa vielä vihollislentäjän pommikin osumaan taloon, jossa olin suojassa niin tuhoisin seurauksin, että kaksi samassa talossa ollutta menetti henkensä.
Tästä huolimatta täytyy allekirjoittaneen tunnustaa, että tuo toipilaanaolo-aika, alituisesti ilmapommitusten uhkaamassa kaupungissa, oli leppoista lomanvietonaikaa siihen nähden, mitä rintamalla ennen ja jälkeen sain kokea. Kun pommit maasta ja ilmasta lähetettyinä jymähtelevät samanaikaisesti ja nälkä, kylmä ja väsymys tämän lisäksi samaan aikaan käyvät kimppuun, joutuu rintamamies pitkän ajan tuntemaan sellaista kauhun- ja orpoudentunnetta, jollaisesta ei lyhytaikaisten pommihyökkäysten aikana ehdi saada esimakuakaan. Lisättäköön tähän ”jännät” partioretket vihollismaastossa ja vihollisen monenlaatuisten tuliaseitten hallitsemien maastokohteiden ylittäminen, mikä myöskin saattaa tulla kysymykseen.
Olen varma, että se, joka on ollut etulinjassa ja katsellut päivästä toiseen ryssää silmästä silmään, ei koskaan tosissaan väitä, että kotirintamalla olisi ”paljon kauheampaa ja turvattomampaa” kuin varsinaisella sotarintamalla. Sellaista voidaan kylläkin sanoa kotirintamalaisten rohkaisuksi ja lohdutukseksi, mutta sitä ei kukaan kunnon tappelussa mukana ollut usko. On kyllä tunnustettava, etteivät kaikki rintamalla olleet sotilaat ole mitään erikoista kokeneetkaan, vaan suuri määrä heistä on joutunut suorittamaan tehtävänsä verrattain turvallisissa olosuhteissa.
Moni lomalla käynyt rintamamies on myöskin todennut, kuinka juuri nuo taistelu- ja kotirintaman välimailla toimineet kertovat ihmellisimpiä juttuja omina kokemuksinaan, vaikkakin he todellisuudessa ovat päässeet noihin sankaritekoihin käsiksi etulinjalta saapuneitten haavoittuneiden tai lomalaisten puheitten kautta. Allekirjoittanut on saanut pari tuollaista juttujen kertojaa puheistaan kiinni, niin että he lopuksi ovat joutuneet tunnustamaan, etteivät he koskaan ihan etulinjassa ole käyneetkään.
Taistelurintama ja kotirintama ovat toisilleen korvaamattomia ja kotirintamallakin on koettu suuria vaikeuksia ja vaaroja, mutta kaiken kohtuuden nimessä annettakoon kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.
Rintamalla ollut
Yleisöltä, Helsingin Sanomat, 28.4.1940, 15