Abortti 1921

Aborttia ei Suomessa ennen vuotta 1950 säädellyt erillinen laki. Aborttiin ryhdyttiin vain lääketieteellisin perustein silloin, kun lapsen tai äidin henki oli vaarassa. Virallinen oletus oli se, että raskaaksi tullut nainen synnytti riippumatta siitä, halusiko hän lasta vai. Laittomasta sikiön lähdettämisestä tuomittiin yleensä sakkoihin tai lyhyeen, alle vuoden vankeusrangaistukseen.

Suhdetta raskauden keskeytykseen määrittivät myös asenteet seksuaalisuuteen, joka liitettiin esimerkiksi uskonnollisissa piireissä suvunjatkamiseen. Naisen asema yhteiskunnassa ylipäätään oli rajoittuneempi, ja seksuaalisesti aktiivinen nainen saattoi joutua sosiaalisesti ylenkatsotuksi. Samalla seksuaalisuutta leimasi kaksinaismoralismi: se, mikä oli naiselta kiellettyä, oli usein miehelle sallittua. Naisen harteille kerääntyivät avioliiton ulkopuolisen raskauden häpeän lisäksi monet sosiaaliset ja yhteiskunnalliset paineet, jotka vaihtoehtojen puuttuessa johtivat epätoivoisiin ratkaisuihin.

Alla olevat kuvaukset perustuvat Helsingin poliisilaitoksen etsivän osaston kuulustelupöytäkirjoihin vuosilta 1920 ja 1922.


Tampereella 1903 syntynyt Sylvi oli käynyt kolme vuotta kansakoulua ja aloittanut palvelijattarena 13-vuotiaana Helsingissä ja Helsingin lähiseudulla. Sylvin isä oli kuollut tytön lapsuudessa, ja äiti oli oli uusissa naimisissa helsinkiläisen puusepän kanssa. Vuonna 1922 Sylvillä oli työpaikka Töölössä, niin sanotussa keskuskeittiötalossa Arkadiankatu 14:ssä. Keskuskeittiötalot olivat kerrostaloja, joiden katukerroksessa oli talon omille asukkaille tarkoitettu suurkeittiö ja usein myös ulkopuolisiakin varten ruokasali. Siellä Sylvi ansaitsi elantonsa. Talossa asui muun muassa koulutettuja naisia ja ylipäätään keskiluokkaista väkeä, jolla kuitenkaan ei ollut varaa tai halua omiin palvelijoihin. Ruoka tilattiin hissillä asuntoihin ja astiat palautettiin. Asunnoissa oli usein vain pienet keittokomerot. [Keskuskeittiötalo – Wikipedia]

Arkadiankatu 12–14.
Seitsemäntoistavuotias Sylvi ja puolalaissyntyinen satulasepän oppilas Aleksander Pupka ryhtyivät seurustelemaan vuonna 1920. Pupka asui Pukinmäessä, Koivumäen puutarhuriliikkeessä työskentelevien vanhempiensa luona. Parin kanssakäyminen oli jatkunut tiivinä koko vuoden, ja joulua 1920 lähestyttäessä Sylvi ilmoitti Aleksanderille olevansa raskaana.

Heti kohta Pupka alkoi vältellä tyttöä. Nuorukaisesta ei kuulunut kahteen kuukauteen mitään. Sylvi kirjoitti kirjeen, jonka pojan vanhemmat sitten myöhemmin palauttivat. Sylvi ymmärsi, ettei pojasta ole hänen auttajakseen. Asiakirjoista ei käy ilmi, olisiko Sylvi ollut valmis naimisiin Aleksanderin kanssa, vai halusiko hän tukea sikiön abortointiin. Joka tapauksessa Sylvin onnistui lopulta tavata Aleksander keväällä 1921. Nyt tämä kertoi suunnittelevansa merille lähtöä. Sylvi sai pojalta 50 markkaa (noin 20 euroa vuonna 2023) sikiön lähdettämistä varten. Myöhemmin kävi ilmi, että puhe merille lähdöstä oli ollut pötyä: tarkoituksena oli päästä Sylvistä eroon.

Kuulopuheiden rohkaisemana tyttö otti keväällä 1921 yhteyttä etäisesti tuntemaansa Anna Pennaseen. Sylvi tunsi Pennasen siitä, että Sylvin isäpuoli oli taannoin ollut talonmiehenä Pennasen kotitalossa. Anna Pennanen oli Kiteeltä kotoisin, 66-vuotias ja itsekin avioton lapsi. Helsinkiin hän oli muuttanut 1907. Helsingissä olivat kotiseudun yhdeksän vuotta vanhana aloitetut paimentyöt ja myöhemmät palveluspestit vaihtuneet sekatöihin rakennuksilla, mahdollisesti siivoustöihin. Pennanen oli kerran tuomittu laittomasta abortinteosta. Sen kaikki tietysti lähipiirissä tiesivät.

Huhtikuun lopussa 1921 Sylvi meni tapaamaan Pennasta tämän kotiin Vaasankatu 14:ään. Hoidon hinnaksi sovittiin 50 markkaa. Se oli summa, jonka Sylvi myöhemmin onnistui saamaan entiseltä sulhaseltaan. Näin pieneen korvaukseen Sylvi kertoi Pennasen suostuneen Sylvin köyhyyden vuoksi. Sovittiin, että Sylvi maksaisi ensin 25 markkaa, loput sitten kahdessa erässä.

Samana päivänä hieman ennen kahta iltapäivällä Pennanen saapui Sylvin silloiseen kotiin Vallilaan Kangasalantie 47:ään. Sylvi asui siellä alivuokralaisena. Isäntäperhe ei ollut paikalla, joten Pennanen ryhtyi heti toimeen. Hän opasti Sylvin makaamaan penkille, asetti tyynyn tämän alle ja suoristi toisen jalan suoraksi penkille. Toisen jalan hän taivutti kulmaan suorana olevan jalan päälle. Sitten Pennanen paineli toisella kädellä Sylvin vatsaa. Toisella kädellä hän kouri Sylvin jalkoväliä ja tämän mukaan mutisi jotakin ahtaista paikoista. Muutaman minuutin kuluttua Pennanen kehotti Sylvia nousemaan seisomaan. Sylvi totteli ja astui muutaman askelen. Kohta lapsivesi rupesi vuotamaan pitkin tytön reisiä ja sääriä. Sylvi kertoi, ettei mitään kipua ollut tuntunut. Lähdettämisvälineitä Pennanen ei ollut käyttänyt, eikä antanut Sylville mitään kipua lievittävääkään. Tämän jälkeen Sylvi keitti Pennaselle kahvit, ja viivyttyään Kangasalantiellä kaiken kaikkiaan puolitoista tuntia tämä lähti.
 Sikiön ulosajoväline.
Pari päivää Sylvi vietti kotonaan odottaen, milloin keskenmeno tapahtuisi. Launtaina 23. huhtikuuta 1921 poltot alkoivat. Isäntäväki oli saunassa, ja ennen kuin he palasivat Sylvi lähti ulos ja meni Toukolaan Kumtähden lähellä olevalle kalliolle. Siellä hän viipyi kolme tuntia kunnes sikiö oli tullut ulos. Hän kääri sen paperiin ja vaaleanpunaiseen kankaaseen. Mytyn hän kätki huolellisesti. Hän palasi kotiinsa hieman ennen kello seitsemää, jolloin isäntäväkikin oli jo palannut saunasta. Seuraavana päivänä, sunnuntaina Sylvi meni illalla nuoremman sisarensa kanssa työväentalolle tansseihin.

Sylvin äiti kuitenkin huomasi muutoksen tytössä. Vaikka Sylvi oli koko ajan kieltänyt olevansa raskaana, äitiä ei enää käynyt petkuttaminen: hän tunnisti tyttärensä muuttuneen olemuksen varsinkin, kun tämä oli tapahtumien jälkeen vielä heikkona. Tyttö myönsi olleensa raskaana ja hoidattaneensa asian Pennasella. Äiti käski häntä hakemaan sikiön kätköstä. Sylvi halusi hävittää käärön heittämällä sen "likasäiliöön", mutta äiti ei suostunut. Hän vei sen oman kertomuksensa mukaan "puolalaiselle hautausmaalle". Sinne hän hautasi sikiön ja siunasikin. Asiakirjoista ei käy ilmi, mitä hautausmaata Sylvin äiti oli tarkoittanut. Puola on katolinen maa, eikä tuohon aikaan Helsingissä liene ollut katolista hautasmaata. [Helsingin hautausmaat – Wikipedia ] On hän tietysti ortodoksista hautausmaatakin voinut tarkoittaa: ehkä Pupka oli ortodoksi. Kuulustelupöytäkirjasta ei myöskään käy ilmi se, miten sikiö löydettiin. Todennäköisesti kaivuun jäljet hautausmaalla huomattiin. Kuulustelut tapahtuivat helmikuussa 1922, joten viranomaisilta oli kulunut useita kuukausia sikiön alkuperän selvittämisessä. Molemmat tuomittiin oikeudessa rangaistuksiin.


 On luultavaa, että suuri osa sikiön lähdettämistapauksista ei tullut ilmi, samoin kuin se, että suurta osaa kuolleista sikiöistä ei koskaan löydetty. Huhtikuussa 1922 Helsingin poliisilaitoksen etsivän osaston päiväkirjaan kirjattiin alueella edellisenä vuonna löydetyt kuolleet sikiöt. Niitä oli yhteensä neljätoista.

Helmikuun 16. päivänä kuollut sikiö löydettiin Siltasaarenkadulta, kahdeksan päivää myöhemmin Suomen Sosialidemokraattiin kääritty ruumis löytyi Kaivopuiston rannasta ja neljä päivää myöhemmin Merisatamasta Laivurinkadun päästä. Maaliskuun ensimmäinen sikiön ruumis löytyi Rautatieaseman naisten vessasta, 24. päivä Fredriksbergistä Villa Träskin liepeiltä, kaksi päivää myöhemmin Käpylästä, ja huhtikuun kahdeksas taas Käpylästä. Toukokuun kuudentena kuollut sikiö havaittiin Alppiharjussa ja samana päivänä toinen Ruoholahden rannassa meressä kellumassa. Kesäkuussa 23. päivä nenäliinaan ja Helsingin Sanomiin kääritty kuollut sikiö löytyi rannasta Pitkänsillan vierestä, ja heinäkuussa merestä Sörkassa Näkinkujan kohdalta. Syyskuussa kuristettu sikiön ruumis löydettiin viemärikaivosta Mäkelankadun ja Pernajantien kulmasta. Toisena päivänä lokakuuta eloton sikiön löydettiin Ruoholahdesta ja seuraavana päivänä Katajanokan laiturin kupeesta.

Seuraava tapahtuma on vuodelta 1920.

Abortti joka ei ollut abortti 1920



Helsingin kaupungin puhtaanapitolaitoksen palkollisen, ulkotyömies Viktor Suhosen tehtäviin kuului tyhjentää Ruoholahteen rahdattut käymälä- ja jätepöntöt ränniä pitkin satamassa ankkuroituun, Hanna-nimiseen jaalaan. Jaala oli rahtikäytössä oleva kahvelipurjeinen purjealus, jossa ei ollut latvapurjetta. [ Laivatyyppien nimitysperusteita | Suomen meriarkeologinen seura ry ] Todennäköisesti Helsinki tuolloin kippasi ainakin ydinkeskustan jäteastiat keskitetysti mereen. Torstaina joulukuun toisena päivänä 1920 Suhonen huomasi rännissä ajomies Nikolai Saxmanin tuomasta latriinipöntöstä kaadetun jätteen mukana lihavan, noin kuuden kuukauden ikäisen poikapuolisen sikiön ruumiin. Työnjohtaja Karl Grönholm ilmoitti asiasta etsivään poliisiin, joka jäljitti pöntön Rööperiin Pursimiehenkatu 20:een, ja sikiön siellä vanhempiensa luona asuvaan Kerttuun. Häntä epäiltiin sikiön "ulosajattamisesta". Kuulustelu pidettiin helmikuussa 1921.

Kerttu oli syntynyt Nurmijärvellä 1901 ja asusti nyt rakennusmies-isänsä ja äitinsä luona Helsingissä. Hän oli käynyt rippikoulun ja kiertokoulua Nurmijärvellä ja osasi lukea ja kirjoittaa. Kuusitoistavuotiaana tyttö oli päässyt tarjoilijaksi City-kahvilaan ja myöhemmin nykyiseen työpaikkaansa myyjäksi Heikinkadulle Kansallisen lakkitehtaan myymälään.

Ruoholahdenranta

Kerttu huomasi olevansa raskaana kesäkuussa 1920, kun kuukautiset jäivät pois. Sikiön isästä hän ei kuulustelussa maininnut mitään, ehkä sitä ei kysytty, ainakaan pöytäkirjassa ei ole mainintaa asiasta mahdollisesti käydystä keskustelusta. Hän kertoi antaneensa alkion kehittyä rauhassa. Yhtenä lauantaina marraskuussa 1920 hän oli työpäivän aikana tuntenut lieviä polttoja kehossaan. Vaivat olivat kuitenkin menneet ohi. Työpäivän jälkeen hän normaaliin tapaan kotiin tultuaan oli ruokaillut ja mennyt sitten myöhemmin pesutupaan vanhan tätinsä kanssa pesemään pyykkiä. Kolmen tunnin kuluttua hän oli kerännyt puhtaat vaatteet koriin ja noussut kaksikerroksisen puutalon toiseen kerrokseen ullakolle. Siellä hän ripusti vaatteet narulle kuivumaan.
Pursimiehenkatu 18, 20, 22.
Kahdelta yöllä hän heräsi ankariin polttoihin. Nukkuminen oli mahdotonta. Kuudelta hän nousi sängystä ja aikoi ulkohuoneeseen. Kerttu kertoi silloin arvelleensa polttojen johtuvan vatsakivuista. Kun kipu kuitenkin hellitti, hän paneutui takaisin vuoteeseen. Seitsemältä poltot palasivat. Hän riensi talon takapihalle ulkohuussiin. Supistukset olivat niin rajuja, ettei hän kyennyt avaamaan lukollista ulkohuonetta, vaan joutui astumaan avoinna pidettävään huussiin numero viisi.

Kerttu kertoi istuneensa aukolle, nojautuneensa huussin seinään ja menettäneensä tajuntansa. Kun hän virkosi, sikiö oli tullut ulos ja pudonnut pönttöön. Kerttu palasi asuntoonsa, haki ämpärillisen vettä ja pesi huussin istumalaudan ja lattian.

Kenellekään hän ei puhunut tapauksesta. Hän vietti sunnuntain kotonaan, siivosi paikkoja ja teki kotitöitä. Välillä häntä huimasi. Illalla hän kertoo menneensä elokuviin. Seuraavana päivänä arki ja työt alkoivat normaalisti muiden maanantaiaamujen tapaan.

Kuulustelupöytäkirjan alkuun, marginaaliin etsivä Hugo Sundqvist oli jossain vaiheessa kuulustelun jälkeen kirjoittanut "Huom. Ei remiteerata" ja asiakirjan loppuun päätökseksi: "Koska ei rikosta ole todettu tapahtuneen, jätetään asia toistaiseksi sikseen."

Joko poliisit uskoivat Kertun kertomukseen tai sitten he arvelivat, ettei lähdettämistä kyetä todistamaan. Viranomaisten puolesta asia oli loppuunkäsitelty.